Nuorukainen ravisti päätään.
"Ei", sanoi hän, "en eroa teistä, ellette minua aja luotanne. Olen yksinäni, vailla kotia ja ystäviä. Olette pelastanut henkeni. Kuulun siis teille."
"En peri maksua tekemistäni palveluksista", vastasi metsästäjä.
"Vaaditte päinvastoin liian suuren maksun", väitti toinen vilkkaasti, "koskette hyväksy kiitollisuutta. Pitäkää tarjoamanne lahjat, ne ovat minulle hyödyttömät. En ole kerjäläinen, jolle heitetään almu. Ennen palaan uudelleen comanchien kidutettavaksi. Hyvästi!"
Ja kanadalainen lähti päättävästi kävelemään intiaanien leirille päin.
Uskollinen Sydän hämmästyi. Tämä nuorukainen oli niin avomielisen, niin lapsellisen näköinen, että metsästäjä tunsi sydämessään jonkunlaista liikutusta.
"Seis!" huudahti hän.
Toinen pysähtyi.
"Elän yksikseni", jatkoi metsästäjä. "Se elämä, jota joutuisitte kanssani viettämään, on yksitoikkoista. Suuri suru painaa mieltäni. Miksi siis kiinnittäisin teidät itseeni, kun olen onneton?"
"Ottaakseni osaa suruunne, jos pidätte minua sen arvoisena, ja lohduttaakseni teitä, mikäli se on mahdollista. Yksinään ollen ihminen on vaarassa joutua epätoivon valtaan, mutta Jumala on säätänyt hänet elämään toverien parissa."