"Tule", sanoi hän.
Ja taluttaen yhä hevostaan suitsista hän meni erään kalliomöhkäleen taakse erämiehen seuratessa häntä uteliaana.
Käveltyään viitisen minuuttia jonkunlaista käytävää pitkin, joka oli korkeintaan kolme jalkaa leveä ja tuntui kiertävän ympyrässä, seikkailijat äkkiä joutuivat suuren luolan ammottavalle suulle.
Käytävä oli muodostunut kauheassa luonnonmullistuksessa, jollaiset ovat näillä seuduilla niin tavallisia, ja oli niin hyvin sitä naamioivien kallioitten ja kivien takana kätkössä, että oli mahdotonta sitä huomata muuten kuin mahdollisesti sattumalta.
Erämiehet astuivat luolaan.
Ennen vuorellenousua oli Ilomieli ottanut mukaansa joukon päreitä. Nyt hän sytytti kaksi soihtua, joista ojensi toisen toverilleen ja piti toisen itse.
Luola näyttäytyi nyt heille kaikessa villissä majesteettisuudessaan.
Sen seinät olivat korkeat. Niissä oli päällekkäin loistavia tippukiviä, joista valo heijastui kymmenkertaisena synnyttäen tarumaisen valaistuksen.
"Tämä luola", sanoi Ilomieli, annettuaan ystävänsä jonkun aikaa tutkia sen yksityiskohtia, "on epäilemättä tämän preirien merkillisyyksiä. Tuo käytävä, joka kulkee loivasti alas tuossa edessämme, menee Verdi Gris-joen alitse ja jatkuu sen toisella puolella mailin verran tasangolle. Paitsi sitä käytävää, jonka kautta tulimme luolaan, ja tuota, joka on edessämme, on vielä neljä muuta, jotka kaikki johtavat täältä ulos eri suunnille. Näet siis, että täällä emme ole vaarassa joutua saarroksiin ja että nämä tilavat suojat tarjoavat meille huoneuston, jota itse Yhdysvaltojen presidenttikin kadehtisi."
Ihastuneena tämän turvapaikan löydöstä Uskollinen Sydän tahtoi tutustua siihen pienimpiä yksityiskohtia myöden, ja vaikka tämä erämies oli luonnostaan harvasanainen, ei hän kuitenkaan voinut olla useampaan otteeseen lausumatta ihailuaan.