Äkkiä kuului kovia huutoja, väkijoukko jakaantui kahtia kuin liian kypsä granaattiomena, ja jokainen syöksyi syrjään mitä suurimman kauhun ilme kasvoillaan.
Muuan nuori mies, tai pikemminkin lapsi, sillä hän oli tuskin kuudentoista vanha, tuli näkyviin tuulispäänä ratsastaen hurjaa laukkaa puolivillin ratsun selässä.
"Pysäyttäkää hänet!" huusivat muutamat.
"Antakaa hänen mennä!" kirkuivat toiset.
"Valgamedios!" kuiskailivat akat tehden ristinmerkin; "siinähän on itse paholainen."
Mutta jokainen, puhumattakaan siitä, että olisi häntä pidättänyt, väistyi syrjään kiireen vilkkaa. Peloton nuorukainen jatkoi hurjaa matkaansa pilkallinen hymy huulillaan, kasvot hehkuen, silmät säkenöiden ja jaellen oikealle ja vasemmalle julmia iskuja chicotellaan niille, jotka rohkenivat tulla liian lähelle häntä, tai niille, joita kova onni esti loittonemasta paikalta niin nopeasti kuin he olisivat tahtoneet.
"Oi, voi! Capista!" valitteli muuan tyhmän näköinen ja ruumiiltaan atleettimainen vaquero, kun poika ohiratsastaessaan sivalsi häntä; "vieköön hänet paholainen. Senkin lurjus, joka oli vähällä minut kellistää. Mitä", jatkoi hän katsahdettuaan nuorukaiseen, "sehän on, ellen erehdy, Rafael, kummitoverini poika! Odotahan hiukan, picaro!"
Mutisten partaansa nämä sanat hän levitti suopungin, joka oli kiinnitettynä hänen vyötäisilleen, ja alkoi juosta ratsastajaa kohti.
Väkijoukko huomasi hänen tarkoituksensa ja paukutteli innoissaan käsiään.
"Bravo! Bravo!" huudettiin.