"Ja sitä te nimitätte erikoiseksi kasviksi?"
"Aivan niin, juuri sen harvinaisuuden takia."
"Ah!… aivan oikein."
"Toivokaamme, että löydätte sen, herra tohtori", lausui kenraali sovittelevalla äänellä. "Jupiter, kutsukaa oppaitten päällikkö tänne."
Neekeri poistui, mutta palasi melkein heti erään gambusinin seuraamana.
Tämä oli noin neljänkymmenen vuoden ikäinen mies. Hän oli suurikokoinen, pyylevä ja hartiakas. Hänen ulkonäössään, joka ei ollut ruma, oli jotakin vastenmielistä, jota ei voinut itselleen selittää. Hänen villit, kierot silmänsä, jotka olivat syvälle silmäkuoppiin painuneet, välähtelivät hurjasti. Hänen matala otsansa, tuuhea, kähärä tukkansa ja kuparinvärinen ihonsa täydensivät kokonaisuutta, joka ei ollut juuri miellyttävä. Hän käytti erämiehen pukua, oli luonteeltaan kylmäkiskoinen, järkkymätön ja vaitelias ja tunnettiin yleensä nimellä Lörppö, joksi kaiketi intiaanit tai hänen omat toverinsa olivat hänet piloillaan ristineet.
"Kas tässä, kunnon mies", sanoi hänelle kenraali ojentaen hänelle täyden lasillisen viinaa, jota paikan mukaan, missä sitä valmistetaan, nimitetään mezcaliksi, "juokaa tämä."
Erämies kumarsi ja tyhjensi yhdellä kulauksella lasin, jossa oli lähes litran verran tätä juomaa. Sitten hän painaen hihansa suun viiksilleen kuunteli.
"Aion asettua muutamiksi päiviksi varmaan paikkaan antautuakseni, tarvitsematta pelätä häiriöitä, eräisiin tutkimuksiin. Voimmeko täällä olla turvassa?"
Oppaan silmät välähtivät. Hän katsoi tuikeasti kenraaliin.