"Ei tarpeeksi, kenraali. Minun on tunnustettava, ettei preirie ole niin rikas kuin olin luullut. Ellei minulla olisi toiveita keksiä sellaista kasvia, joka vie tiedettä askelen eteenpäin, niin melkeinpä kaipaisin takaisin pikku mökkiini Guadelopelle, missä elämäni oli niin rauhallista ja tasaista."
"No, no", keskeytti hänet kapteeni, "olemme vasta preirieiden laitaosissa. Saatte nähdä, että tunkeuduttuamme syvemmälle te ette edes jaksa poimia kaikkia rikkauksia, jotka tapaatte jalkojenne juuressa."
"Oi, jospa Jumala kuulisi puheenne, herra kapteeni", lausui tiedemies huokaisten. "Kunhan vain löytäisin etsimäni kasvin, olisin tyytyväinen."
"Onko se siis joku perin erikoinen kasvi?" kysyi doña Luz.
"Kuinka, señorita?" huudahti lihava tohtori innostuen. "Se on kasvi, jonka Linné on kuvannut ja luokittanut, mutta jota kukaan ei ole sen koommin tavannut; kasvi, joka voi tehdä minut kuuluisaksi. Ja te kysytte, onko se erikoinen."
"Mihinkä se sitten kelpaa?" uteli tyttö.
"Mihinkäkö kelpaa?"
"Niin."
"Ei mihinkään!" vastasi tiedemies.
Doña Luz purskahti hopeanheleään nauruun, joka olisi tehnyt satakielenkin kateelliseksi.