Siirtyen oksalta oksalle voi siten kulkea kilometrimääriä koskematta jalallaan maata.
Juuri tällä tavalla erämiehet matkasivat, vaikkakin he tekivät sen toisesta syystä.
He kulkivat näin vihollistensa edellä, jotka lähenivät lähenemistään ja joiden he pian huomasivat alapuolellaan marssivan intiaanijonossa, toinen toisensa takana.
Kotkanpää kulki ensimmäisenä, haavansa vuoksi puoliksi maaten hevosensa selässä, mutta entistä innokkaampana vihollistensa takaa-ajoon.
Ollessaan comanchien kohdalla heidän yläpuolellaan molemmat erämiehet kätkeytyivät lehdistöön pidättäen henkeään. Vähäisinkin sattuma olisi saattanut ilmaista heidän läsnäolonsa.
Intiaanit menivät ohitse huomaamatta heitä. Erämiehet ryhtyivät jälleen jatkamaan matkaansa.
"Oh!" kuiskasi Ilomieli hetken kuluttua. "Luulen, että tällä kertaa olemme heistä selviytyneet."
"Älkäämme olko liian kärkkäät toitottamaan voittoamme, vaan poistukaamme niin nopeasti kuin suinkin voimme. Nuo peijakkaan punanahat ovat ovelia. He pääsevät kyllä pian petoksemme perille."
"Tuhat tulimmaista!" huudahti Ilomieli äkkiä. "Olen kadottanut puukkoni, en tiedä minne. Jos nuo vintiöt sen löytävät, niin olemme hukassa."
"Se on varsin luultavaa", mutisi Uskollinen Sydän. "Yksi syy lisää, minkä vuoksi emme saa tuhlata hetkeäkään."