Intiaanitkin kauhistuivat tekonsa seurauksia havaittuaan, että heidän ympärillään syttyi kokonaisia tulivuoria, jotka muistuttivat kaameita majakoita, että maa kuumeni ja suunnattomat bisonilaumat panivat raivokkaalla juoksullaan tantereen vapisemaan, epätoivoissaan päästäen huutoja, jotka kauhistuttivat rohkeimpiakin.
Meksikolaisten leirissä vallitsi mitä suurin sekasorto. Meluttiin, kaikkialle levisi hirveä hämminki, hevoset olivat päässeet irti ja pakenivat joka suunnalle, miehet ottivat mukaan aseensa ja ampumavaransa, toiset taas kantoivat satuloita ja tavaramyttyjä.
Jokainen huusi, kiroili, komenteli. Kaikki juoksivat leirissä aivan kuin olisivat menneet päästään pyörälle.
Tulimeri läheni majesteettisena, ohikulkiessaan ahmaisten kitaansa kaikki. Sen edellä juoksi lukematon lauma kaikenlaisia eläimiä, jotka hyppelivät kauheasti kiljuen. Niitä seurasi hirviö, joka tavoitti niitä joka askeleella.
Sakea sauhu levisi kipeniä täynnä jo meksikolaisten leirien yli.
Parikymmentä minuuttia vielä, ja he olisivat tuhon omia.
Syleillen sisarentytärtään kenraali turhaan tiedusteli oppailta keinoa, kuinka voitaisiin pelastua uhkaavasta, suunnattomasta vaarasta.
Mutta vaaran suuruudesta kauhistuneina miehet olivat kokonaan menettäneet toimintakykynsä.
Ja mihin keinoon olisi kannattanutkaan turvautua? Liekit yhtyivät suunnattomaksi kehäksi, jonka sisään leiri oli jäänyt.
Voimakas tuuli, joka oli siihen asti paisuttanut tulipaloa ja kiihdyttänyt sen etenemisnopeutta, lakkasi äkkiä, ja tulen kulku hidastui.
Kohtalo varasi vielä muutaman minuutin ajan noille onnettomille.