Ja ottaen esille veitsensä hän erinomaisen taitavasti leikkasi irti mestitsin tiheän, karkean tukan peittämän päänahan.
Erämies ei voinut pidättää kauheata tuskanhuutoa tämän hirveän silpomisen johdosta. Veri vuoti pursuen ja peitti hänen kasvonsa.
"Tapa minut!" ulvoi hän, "tapa minut. Tuskani ovat hirveät."
"Niinkö arvelet?" sanoi kapteeni.
"Oi! Tapa minut! Tapa minut!"
"Johan nyt jotakin", vastasi upseeri kohauttaen olkapäitään. "Pidätkö minua teurastajana? Ei, minä saatan sinut kunnon ystäviesi luo."
Hän tarttui erämiehen jalkoihin, laahasi hänet penkereen reunalle ja potkaisi alas syvyyteen.
Onneton koetti vaistomaisesti välttää putoamista tarttumalla vasemmalla kädellään erääseen ulkonevaan hirteen.
Hetken ajan hän riippui ilmassa.
Ilkeätä oli katsella häntä. Hänen verestävä päänsä, hänen kasvonsa, joilla musta verivirta yhä vuoti ja kärsimys ja kauhu kuvastuivat, ja koko hänen kouristuksentapaisesti hytkähtelevä ruumiinsa herättivät kammoa ja inhoa.