"Tapetaanko hän?" Carlocho kysyi kylmästi.
"Se kenties olisi viisainta, mutta siinä tapauksessa täytyy hänestä päästä salavihkaa."
Molemmat vaquerot vilkaisivat toisiinsa salaa, don Fernandon kuitenkaan olematta sitä huomaavinaan.
"Tarvitsetteko rahaa?" hän kysyi edelleen.
"Emme, herra", he vastasivat, "meillä on vielä vähän jäljellä."
"Samantekevää, ottakaa tämä joka tapauksessa. On parempi, että teillä on liian paljon kuin liian vähän."
Hän heitti Carlocholle pitkän kudotun kukkaron, jonka silmukoitten lävitse kiilsi paljon kultarahoja.
"Tuo nyt hevoseni, Pablito."
Vaquero meni metsään ja palasi melkein samassa, taluttaen suitsista komeata juoksijaa, jonka selkään don Fernando hyppäsi.
"Hyvästi!" hän sanoi, "olkaa varovaisia ja uskollisia, pieninkin varomattomuus voisi maksaa henkenne."