Ja nyökättyään ystävällisesti molemmille vaqueroille hän kannusti hevostaan ja poistui presidioon päin. Molemmat vaquerot palasivat kylään.
Kun he olivat ehtineet jonkun matkan päähän, niin pensaat eräässä metsikön avonaisessa paikassa liikkuivat ja vähitellen näyttäytyivät pelvon kalvistamat kasvot.
Nämä kasvot olivat Veradon, joka veitsi toisessa ja pistooli toisessa kädessä nousi jaloilleen, katsellen ympärilleen kauhistuneen näköisenä, mumisten puoliääneen:
"Lempo soikoon! Tappaa minut salavihkaa; no, saadaanpa nähdä, saadaanpa nähdä, pyhä del Pilarin Neitsyt! Mitä hornanhenkiä! Hohhoo, on hyödyllistä kuunnella joskus!"
"Se on ainoa keino kuulla jotakin", ivallinen ääni sanoi.
"Kuka siellä?" Verado huudahti, hypähtäen syrjään.
"Ystävä", don Torribio Quiroga vastasi, tullen esiin vaahteran takaa ja astuen avonaiselle paikalle.
"Oh, tekö siinä olettekin, señor don Torribio Quiroga? Tervetultua, te kuuntelitte siis myös?"
"Kies'avita! Kuuntelinko? Luullakseni tein niin. Olen käyttänyt tilaisuutta tutkiakseni don Fernandoa."
"No, kun nyt olette kuullut, mitä hän on sanonut, olisi hauska tietää mitä hänestä ajattelette."