"Minä menen suoraa päätä don Pedro de Lunan haciendaan."
"Uskokaa minua, don Torribio, älkää sanoko hänelle mitään."
"Miksi niin, Verado?"
"Koska don Pedrolla, vaikka hän onkin erinomainen mies ja täydellinen caballero, kenties on liian vanhentuneet mielipiteet ja hän luultavasti neuvoisi teitä luopumaan ehdotuksestanne."
"Olette ehkä oikeassa. On parempi ettei hän saa tietää minkä palveluksen tahdon tehdä hänelle."
"Niin, niin, se on paljon parempi. Tänä iltana siis, don Torribio."
"Tänä iltana Callejon luona. Hyvästi ja onnea matkalle!"
Molemmat miehet erosivat. Don Torribio läksi pitkin askelin tietä myöten kylään noutamaan hevostaan kapakoitsijalta, jonka huostaan hän oli sen jättänyt, kun taas Verado, jonka hevonen oli piilossa lähellä, heittäytyi satulaan ja poistui hurjaa vauhtia, mumisten vihaisesti yhteen puristettujen hampaittensa lomasta:
"Tappaa minut salavihkaa! Onko milloinkaan kuultu mokomaa! Saadaanpa nähdä, tuhat tulimmaista."