DOÑA HERMOSA.
Kivisydän ei ollut erehtynyt ilmoittaessaan opastamilleen, että kaukana aavikolla pölyävä tomu oli haciendan palvelijain aiheuttama. Tuskin oli muutamia minuutteja kulunut metsästäjän katoamisesta, kun tomupilvi, joka läheni nopeasti, äkkiä halkesi kahtia, jolloin lukuisa joukko hyvin aseistettuja vaqueroja ja peoneja näkyi, laukaten eteenpäin niin nopeaan kuin hevoset voivat juosta.
Pari hevosen mittaa edellä nelisti don Estevan Diaz, joka lakkaamatta kehoitti seuralaisiaan vieläkin lisäämään vauhtia.
Pian molemmat joukot olivat kohdanneet toisensa ja yhtyneet yhdeksi.
Estevan Diaz oli, kuten don Pedro oli arvellut, tullut levottomaksi herransa pitkällisestä poissaolosta. Aavistaen jonkun onnettomuuden tapahtuneen hänelle, hän oli kiireimmiten koonnut haciendan päättäväisimmät miehet ja niiden etunenässä hän oli heti alkanut etsintänsä ja tarkastanut erämaan kaikilta tahoilta.
Ilman sitä onnellista sattumaa, joka oli sallinut matkustavien kohdata Kivisydämen juuri silloin, kun heidän voimansa ja rohkeutensa olivat samalla kertaa pettämäisillään, on kuitenkin luultavaa etteivät nämä etsiskelyt olisi johtaneet mihinkään tulokseen ja että aavikon synkät aikakauskirjat olisivat saaneet merkitä muistiin vielä yhden kolkon ja hirveän murhenäytelmän.
Don Estevanin ja hänen toveriensa ilo oli suuri, löytäessään ne, joita he eivät enää milloinkaan luulleet saavansa nähdä, ja iloisin mielin palattiin haciendaan, jonne saavuttiin parin tunnin kuluttua.
Tuskin doña Hermosa oli noussut hevosen selästä, kun hän, sanoen olevansa väsynyt, vetäytyi huoneisiinsa.
Päästyään vihdoinkin viileään makuuhuoneeseensa, joka oli niin rauhallinen ja kodikas, doña Hermosa tervehti katseillaan kaikkia hänelle niin rakkaita esineitä, ja vaistomaisen kiitollisuuden tunteen vaikutuksesta hän lankesi polvilleen pyhän Neitseen kuvan eteen, joka huoneen nurkassa seisoen, kukkien ympäröimänä, näytti suojelevan häntä.
Nuori tyttö rukoili pyhää Neitsyttä kauan, hyvin kauan. Lähes tunnin aikaa hän makasi siten polvillaan, kuiskaillen sanoja, joita ei kukaan muu kuin Jumala voinut kuulla.