Pyhää Neitsyttä, jolle nuori tyttö oli uskonut salaisimmat ajatuksensa, ei pitäisi tutustuttaa naisen salaisuuksiin. Tämän hienon, pyhää uskoa uhkuvan erotuksen Hermosa oli heti käsittänyt. Kenties hän epäili itseään ja kenties hän arveli ettei se tunne, joka niin äkkiä ja niin rajusti oli syttynyt hänen sydämessään, ollut kyllin puhdas, jotta sen kaipuuta ja toiveita voisi uskoa hänelle, jolle hän tähän asti oli uskonut kaikki.
Levollisempana tämän jälkeen, luullen taikauskoisessa tietämättömyydessään täytyvänsä kätkeä tekonsa taivaallisen suojelijattarensa selvänäköiseltä katseelta, doña Hermosa palasi entiselle paikalleen, painettuaan hennolla sormellaan soitinkelloa.
Tämän kutsun jälkeen avautui ovi hiljaa ja ihana chola [valkoisen ja intiaanin sekoitus] pisti veitikkamaisesti kasvonsa esiin ovenraosta kysyvin ilmein.
"Tule sisään, chica", hänen valtiattarensa sanoi, viitaten häntä tulemaan lähemmäksi.
Chola, solakka, korkeapovinen ja vähän ruskeaihoinen, kuten kaikki mestitsit, tuli esiin, niiasi miellyttävästi valtiattarelleen, katsoen häntä suurilla mustilla silmillään.
"Mitä haluatte, niña?" hän kysyi hymyillen.
"En mitään Clarita", toinen vastasi vältellen, "tahdoin vain nähdä sinut ja puhella kanssasi hetkisen."
"Oh, miten hauskaa!" vallaton lapsi sanoi, taputtaen iloissaan käsiään, "siitä on jo kauan kun näin teidät, niña."
"Oletko ollut hyvin levoton poissa olostani?"
"Vielä sitä kysytte, señorita! Minä, joka rakastan teitä kuin sisartani. Te näytte olleen suuressa vaarassa."