"Sinä et siis ole minulle vihainen sen takia, Estevan?"
"En vähintäkään, sen vakuutan."
"Oikeinko totta?" tyttö sanoi puolittain vakavin ilmein.
"Älkäämme millään muotoa puhuko siitä enää, rakas lapsi. Kun on alttiina sellaisille vaaroille kuin te olette olleet, niin mieli on pitkän aikaa niiden vaikutuksen alaisena."
"Oh, nyt on jo kaikki ohi, vakuutan. Sitäpaitsi meidän kesken sanottuna, hyvä Estevan, nuo vaarat eivät ole olleet läheskään niin suuret, kuin ystävyytesi minua kohtaan on pannut otaksumaan."
Nuori mies pudisti päätään, näyttäen olevan hyvin vähän asiasta vakuutettu.
"Te erehdytte, niña", hän sanoi, "nuo vaarat ovat päinvastoin olleet vakavampia kuin luulettekaan."
"Oh, ei, Estevan! Vakuutan sinulle, että ne henkilöt, joita olemme tavanneet, ovat meille osoittaneet mitä sydämellisintä vieraanvaraisuutta."
"Myönnän sen, mutta vastaan teille vain tekemällä yhden ainoan kysymyksen."
"Anna minun kuulla se, ja jos voin, vastaan siihen."