Luotuaan sitten viime silmäyksen ympärilleen hän painoi kylmästi pistoolin suun oikeaa ohimoaan vasten. Don Fernando tarttui äkkiä hänen käsivarteensa.
"Olen tullut ajatelleeksi muuatta seikkaa", hän sanoi.
"Tosiaankin viime hetkessä", don Torribio sanoi yhä yhtä kylmäverisesti, "muutaman sekunnin kuluttua olisi ollut myöhäistä. Mutta mikä asia se on? Onko se mielenkiintoista?"
"Saatte itse päättää, se on seuraavanlainen: te olette rehellisesti menettänyt henkenne minulle, eikö niin?"
"Kaikkein rehellisimmällä tavalla, don Fernando?"
"Se kuuluu siis minulle. Te olette kuollut ja minulla on oikeus menetellä kanssanne miten haluan."
"En kiellä sitä. Kuten näette olen minä myös valmis maksamaan velkani, kuten caballeron tulee."
"Sen myönnän oikeudenmukaisesti, hyvä herra. Jos minä siis sallin teidän elää nyt, sitoudutteko tappamaan itsenne ensi tilassa kun käsken ja käyttämään tätä henkeänne jonka annan teidän pitää, vaikka olisin oikeutettu silmänräpäyksessä sen ottamaan, ainoastaan minun hyväkseni ja minun määräykseni mukaan? Ajatelkaa tarkoin ennenkuin vastaatte!"
"Te siis ehdotatte minulle jonkunlaista sopimusta", don Torribio sanoi.
"Niin, te käytitte oikeaa sanaa; se on oikeastaan sopimus."