Vastaamatta don Fernando meni etsimään matkalaukkujansa, eräänlaisia kaksoispusseja, jotka sijoitetaan satulan taakse ja joissa säilytetään matkatavaroita ja joita Meksikossa sekä koko espanjalaisessa Amerikassa käytetään kapsäkkeinä.
Don Fernando nouti paperin, kynän ja mustetta ja asetti kaikki don
Torribion eteen.
"Kirjoittakaa nyt", hän sanoi, "mitä minä sanelen."
"Sanelkaa vain, hyvä herra, minä kirjoitan", tämä vastasi hymyillen.
"Minä allekirjoittanut", don Fernando lausui edelleen, "don Torribio Quiroga y Carvajal y Flores del Cerro tunnustan täysin rehellisellä tavalla hävinneeni henkeni don Fernando Carril'ille, tämän herran kanssa pelaamassani pelissä. Tunnustan, että henkeni tästä lähtien kuuluu don Fernando Carril'ille, joka saa sen kanssa menetellä mielensä mukaan, minun olematta oikeutettu missään tapauksessa väittämään vastaan tai tottelemasta hänen minulle antamiaan käskyjä, joko surmaamaan itseni hänen nähtensä tai vaarallisessa yrityksessä panemaan alttiiksi henkeni, jonka olen hävinnyt ja jonka tunnustan edelleen omistavani ainoastaan hänen tahdostaan; tunnustan sitäpaitsi että kaikki vihan tunne sanottua Fernando Carril'ia kohtaan on sydämestäni sammunut ja etten milloinkaan yritä tehdä hänelle mitään vahinkoa, en välittömästi enkä välillisesti. Tähän velvollisuuteen sitoudun kymmeneksi vuodeksi allamainitusta päivästä lukien, ollen nimenomaan minun puoleltani määrätty, että minä kymmenen vuoden kuluttua taas pääsen nauttimaan täysiä oikeuksiani ja itse määräämään hengestäni, don Fernando Carril'in olematta millään tavoin oikeutettu siitä tiliä vaatimaan. Minun kirjoittamani ja allekirjoittamani maaliskuun 17 päivänä 18.. ja alemmaksi: todistanut señor don Estevan Diaz y Morelos…. Nyt", lisäsi don Fernando, "kirjoittakaa nyt alle nimenne ja antakaa don Estevanin myös merkitä nimensä sekä jättäkää paperi minulle."
Don Torribio liitti hyvin auliisti allekirjoituksensa, teki pitkän kiekuran nimensä perään ja ojensi kynän don Estevanille, joka merkitsi nimensä tekemättä pienintäkään huomautusta tämän omituisen sitoumuksen johdosta.
Tämän jälkeen don Torribio ripotti vähän hiekkaa paperille saadakseen musteen kuivumaan, jonka tehtyään hän taittoi paperin huolellisesti neljään laskokseen ja ojensi sen don Fernandolle, joka huolellisesti luettuaan pisti sen povitaskuunsa.
"Kas niin, nyt se on tehty", don Torribio sanoi. "Ja nyt, hyvä herra, ellei teillä ole muuta käskettävää, niin haluaisin vetäytyä pois."
"Minua säälittäisi pidättää teitä kauemmin, caballero. Menkää minne liiketoimenne teitä kutsuu, ja onnea matkalle."
"Kiitos siitä toivomuksesta, mutta minä pelkään ettei se toteudu. Jo jonkun aikaa on minua vainonnut yleensä huono onni."