XII.
PUNANAHAT.
Palaamme nyt Far-Westiin.
Rio Grande del Norten rannalla, noin kymmenen penikulmaa [Ranskan penikulma = 4,444 mtr.] El presidio de San-Lucarista, sijaitsi El pasado de los Venados'in atepelti eli kylä.
Tähän atepeltiin, — joka oli yksinkertainen tilapäinen leiri, kuten useimmat intiaanikylät, koska intiaanien kuljeksiva elämäntapa ei salli mitään kiinteätä asutusta, — kuului satakunta callia eli majaa, säännöttömästi ryhmitettyinä toistensa viereen.
Jokaiseen majaan kuuluu kymmenkunta maahan pistettyä, neljän tai viiden jalan pituista paalua sivuilla ja kuuden tai seitsemän jalan pituista keskellä, oviaukko itäänpäin, jotta perheenisä voi aamuisin heittää vettä nousevaa aurinkoa kohti, toimitus, jolla intiaanit rukoilevat Wacondahia, ettei hän vahingoittaisi heidän perhettään alkavana päivänä.
Nämä majat olivat peitetyt kokoonommelluilla puhvelinnahoilla, aina avonaisia keskeltä, jotta savu sisällä olevista tulista pääsi vapaasti ulos; tulia oli yhtä monta kuin omistajalla oli vaimoja, sillä joka vaimolla piti olla oma tulensa.
Ne nahat, jotka muodostivat ulkoseinän, olivat huolellisesti valmistetut ja maalatut eri värisiksi.
Nämä maalaukset kummallisine kuvioineen tekivät kylän kokonaisuudessaan vilkkaan näköiseksi.
Kunkin majan käytävän edessä olivat soturien keihäät pistettyinä maahan pystyyn. Nämä kevyet keihäät, jotka olivat tehdyt kuudentoista tai kahdeksantoista jalan pituisista notkeista ruo'oista ja joiden päässä oli pitkä uurteinen rautakärki, intiaanien itsensä takoma, olivat apachien pelättävin ase.