"Sinä viivyttelit kauan, ennenkuin vastasit merkinantooni! Minä aijoin jo ratsastaa tieheni."
"Se olisi ehkä ollut yhtä hyvä", don Fernando vastasi happamesti.
"Vai niin!" toinen sanoi pilkallisella äänellä, "sieltäkö tuuli puhaltaa?"
"Minua liikuttaa varsin vähän mistä se puhaltaa, jollen seuraa sen minulle antamaa vaikutinta. Mutta nyt olen täällä. Mitä tahdotte minusta? Puhukaa ennen kaikkea lyhyesti, sillä minulla on vain hyvin vähän aikaa käytettävissä."
"Herra varjele! Sangen tärkeät edut kutsuvat siis varmaankin sinua sinne, mistä tulet, koska sinulla on niin kiire palata."
"Kuulkaahan, Tiikerikissa", meksikolainen vastasi kuivasti ja suoraan, "jos olette niin itsepintaisesti pyytäneet minua tänne lausuaksenne minulle vain pistopuheita ja ivasanoja, niin minun on tarpeetonta jäädä tänne kauemmaksi aikaa. Hyvästi siis!"
Näin sanoen don Fernando teki liikkeen, aivankuin olisi aikonut kääntyä ja lähteä saarelta.
Tiikerikissa, sillä hänen puhuttelemansa oli juuri tuo omituinen henkilö, tarttui äkkiä pistooliinsa ja viritti hanan.
"Tuli ja leimaus!" hän sanoi, "jos liikahdat, niin ajan luodin kallosi läpi!"
"Kylläpä te lörpöttelette!" toinen vastasi ilkkuen; "ja mitä minä tekisin sillä aikaa? Lakatkaa uhkailemasta, muutoin tapan teidät kuin koiran."