"Kunniasi?" Tiikerikissa sanoi pilkallisesti hymyillen.
Meksikolainen punehtui ja hän rypisti kulmakarvojaan, mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi kylmästi:
"Vieraanvaraisuus on pyhä aavikolla, sen oikeudet eittämättömät; henkilöt, joiden oppaana olin, olivat itse asettuneet suojelukseeni; hylätä heidät tai jättää puolustamatta heitä olisi ollut heidän pettämistään; te olisitte itsekin menetellyt niin."
"Ei maksa ollenkaan vaivaa palata tähän kysymykseen; päättyneestä asiasta ei keskustella, siihen mukaannutaan. Miksi et palannut luokseni?"
"Siksi että pidin parempana jäädä San-Lucariin."
"Niin, sivistyselämä viehättää sinua vastustamattomasti, se kaksinaisosa, jota sinä näyttelet omalla uhallasi ja vastuullasi, hurmaa sinua, käsitän sen. Don Fernando Carril otetaan avoimin sylin vastaan Meksikon korkeammissa seurapiireissä. Mutta, usko minua, lapseni, varo, ettei seikkailunhaluinen henkesi johda sinua johonkin tyhmyyteen, josta Kivisydämen koko uskaliaisuus ei voisi sinua pelastaa."
"Minä en ole tullut tänne saamaan neuvoja."
"Se on totta, mutta minun velvollisuuteni on antaa sinulle neuvoja, joita et ole tullut hakemaan. Vaikka pysynkin erämaassa, en kadota hetkeksikään sinua näkyvistäni; tunnen kaikki liikkeesi, tiedän kaiken mikä sinua koskee."
"Mitä tuo vakoilu hyödyttää?" don Fernando huomautti ylpeästi.
"Jotta saisin tietää, voinko yhä edelleenkin luottaa sinuun."