"No, mitä olette nyt saanut tietää minusta?"
"En mitään muuta kuin hyvää; toivoisin vain, että sanoisit minulle suoraan millä kannalla olemme tänään."
"Teidän vakoojannehan ilmoittavat teille minun pienimmätkin tekoni."
"Niinpä kyllä, nimittäin ne, mitkä koskevat sinua henkilökohtaisesti. Siten tiedän esimerkiksi, ettet ole vielä uskaltanut esitellä itseäsi don Pedro de Lunalle", Tiikerikissa sanoi ivallisella äänellä.
"Se on totta, mutta huomenna käyn hänen luonaan."
Tiikerikissa kohautti halveksivasti olkapäitään.
"Puhukaamme vakavista asioista", hän taas sanoi, "millä kannalla olemme?"
"Olen täsmälleen noudattanut ohjeitanne. Kaksi vuotta sitten esiinnyttyäni ensi kerran San-Lucarissa, en ole koko tänä aikana lyönyt laimin mitään tilaisuutta solmia tuttavuuksia, jotka vast'edes tulevat olemaan teille hyödyllisiä. Vaikka hyvin harvoin näyttäydynkin kylässä ja viivyn vain vähän aikaa, luulen kuitenkin saavuttaneeni päämäärän, jota tarkoititte antaessanne minulle ohjeenne. Minua ympäröivä salaperäinen verho on hyödyttänyt minua enemmän kuin olen uskaltanut toivoakaan: minä olen voittanut puolelleni suurimman osan varuspaikan vaqueroja ja leperoja, melkein kaikki oikeita maantierosvoja, mutta voin luottaa heihin jok'ainoaan, he ovat minulle uskollisia ja nuo ihmiset tuntevat minut vain nimellä don Fernando Carril."
"Tiesin sen", Tiikerikissa sanoi.
"Vai niin!" meksikolainen vastasi, katsahtaen raivoisasti ukkoon.