"Niinmuodoin olette ollut läsnä keskustelussa, joka minulla oli los
Pavos-saarella?"
"En tahdo salata sitä, caballero; vieläpä olin varsin lähelläkin teitä."
"Ja olette kaiketi kuullut joka sanan, kuin vaihdoimme keskenämme?"
"Oh, niin, melkein", don Estevan vastasi hymyillen yhä.
Don Fernando liikahti, aivankuin heittäytyäkseen majordomon kimppuun, mutta tämä hillitsi häntä niin voimakkaalla otteella, ettei don Fernando ollut sellaista kuvitellutkaan, ja lausui hänelle, yhä samalla rauhallisella tavalla, kuin tähänkin asti:
"Oh hoh! Kies'avita! Tehän olette minun vieraani. Hetkinen vain, tuhat tulimmaista! Tuohon ehdimme sitten kyllä, jos tarvitaan."
Talttuen tahtomattaankin siitä äänestä, jolla nämä sanat lausuttiin, meksikolainen peräytyi askeleen, pani käsivartensa rinnan yli ja katsoi don Estevania suoraan silmiin.
"Minä odotan", hän sanoi.