Vaikka, kuten sanottu, kello oli tuskin kymmentäkään illalla, vallitsi kuolon hiljaisuus kaupungissa. Kaikki puodit olivat suljetut, kaikki kadut pimeät ja tyhjät ja niillä liikkui vain silloin tällöin vahvoja kulkuvartiostoja, joiden raskaat askeleet kaikuivat kumeasti katukiviä vasten, tai joitakuita yksinäisiä yövartioita, jotka vavisten rohkenivat olla toimessaan.
Asukkaat, jotka olivat vetäytyneet asuntoihinsa, olivat huolestuneina sammuttaneet tulet, jotteivät herättäisi turhanaran poliisin epäluuloa, ja hakivat unesta tilapäistä unhotusta päivän kauhuille.
Kyseenalaisena iltana Buenos Ayres näytti vielä tavallistakin synkemmältä. Tuuli on koko päivän nostattanut ukkospilviä ruohoaavikolta ja tehnyt ilmakehän jääkylmäksi. Suuria, lyijynharmaita, sähköisiä pilviä vyöryi raskaina ilmassa, ja kaukaisen ukkosen kumea jyrinä, joka kuitenkin yhä läheni, ennusti, että kauhea rajuilma pianmiten puhkeaisi kaupungin kohdalla.
Melkein keskellä Santa Trinidadia, kaupungin komeinta katua, joka kulkee koko kaupungin halki, näkyi erään rikkaan näköisen talon edustalla olevien tuuheiden puiden lomitse heikko valo, aivankuin tähti tummalla taivaalla, loistavan valkoisten ikkunaverhojen takaa alakerrasta.
Tämä näytti herättävän huomiota yleiseen vallitsevassa pimeydessä, jonka vuoksi myös jokainen ohikulkeva vartia ja jokainen yövartia, joka sattumoisin tuli sille taholle, pysähtyi ja katseli sitä, joko vihoissaan tai peloissaan, jatkaen sitten matkaansa, muristen sotilaat pahaa ennustavalla, tyytymättömällä äänellä:
"Tuolla hän istuu vielä, kavaltaja Gusman de Ribeyra, ja hautoo jotakin salaliittoa hänen ylhäisyyttään diktaattoria vastaan."
Yövartiat lausuivat säälien:
"Don Gusman ei hillitse itseään, ennenkuin hän jonakin päivänä vangitaan."
Tähän taloon ja juuri siihen huoneeseen, josta tuli loistaa, tahdomme pyytää lukijan kanssamme astumaan. Kun tultiin puutarhan kautta portaikkoon, oli oikealla paksu mahonkinen ovi, kiinni ainoastaan säpillä, jonka vain tarvitsi nostaa, päästäkseen suureen, kolmen kadulle päin olevan ikkunan valaisemaan saliin. Tämän huoneen kalusto oli hyvin yksinkertainen. Valkeaksi maalatuilla seinillä oli muutamia noita inhoittavia värikuvia, joita Pariisista lähetetään kaikkiin maailmanosiin ja jotka kuvaavat Poniatovskyn kuolemaa, vuodenaikoja j.n.e. Välttämätön Soufleto-piano, joka kaikissa amerikkalaisissa taloissa nähdään prameilevan huomattavimmalla paikalla, mutta jota nyt jo edullisesti aletaan korvata Aleksandres'in harmoonilla, lisäksi tusina tuoleja, pyöreä vihreällä liinalla peitetty pöytä, pari nojatuolia ja alabasteri-pöytäkello jalkoineen asetettuna hyllylle, täydensivät tätä milt'ei kehnoa kalustusta.
Tässä salissa käveli edestakaisin noin neljänkymmenen vuotias mies matkapukuun puettuna, silmäten joka kerta, tultuaan hyllyn luo, levottomasti ja kärsimättömästi kelloon.