Hänen ympärillään vallitsi kuolon hiljaisuus; villieläinten kiljunta hävisi kauas; mitään muuta ääntä ei kuulunut kuin hienon vesisuihkun porina, joka sirisi esiin kallionkolosta ja putosi noin kolmen, neljän metrin korkeudesta luonnon muodostamaan säiliöön.
Tummansinisellä taivaalla loisti ääretön joukko kimaltelevia tähtiä, ja kuu, uiden keskellä vaaleata pilvivirtaa, valoi runsaasti hopeahohdettaan kummulle, jonka haaveellisesti valaistut rinteet muodostivat ihmeellisen ja mieltäkiinnittävän vastakohdan muulle, täydelliseen pimeyteen vaipuneelle maisemalle.
Tuntematon istui muutamia minuutteja liikkumatta kuin kuvapatsas, kuunnellen jännittävän tarkkaan pienintäkin ääntä, ase kädessä, valmiina ampumaan pienimmänkin vaaran uhatessa.
Vihdoinkin, luultavasti vakuutettuna siitä, että kaikki oli rauhallista ympäristössä ja ettei mikään tavallisuudesta poikkeava häirinnyt erämaan hiljaisuutta, hän liikahti hypätäkseen maahan hevosen selästä, mutta äkkiä hevonen riuhtaisi kiivaasti päänsä pystyyn, painoi korvansa alaspäin ja korskui useita kertoja.
Äkkiä kuului valtava ryske viidakosta, ja komea hirvi kohosi pensaiden välistä ja harppasi pelästyneenä polun yli ratsastajan läheltä, pelästyneen näköisenä puistellen haaraisia sarviaan, ja katosi pimeyteen.
Jonkun hetken kuului sen kiireellinen juoksu kuivien lehtien yli, joita se polki yhä nopeammin ja nopeammin askelin.
Tuntematon peräytti hevosensa, melkein huomaamattomasti vetämällä suitsista, kummun juurelle asti, ja oli kasvot kääntyneenä yhä metsään päin, kuten tarkkaava etuvartia, joka peräytyy vahvempana pitämänsä voiman tieltä.
Päästyään sinne mihin tahtoi, tuntematon hyppäsi kevyesti maahan ja käyttäen hevosta varustuksenaan hän asetti kiväärin olkapäätään vasten, pani piipun suun satulan päälle ja odotti.
Hänen ei tarvinnut kauan odottaa, muutaman silmänräpäyksen kuluttua hänen korvaansa kuului useiden kulkevien henkilöiden ääni, joka läheni sitä paikkaa, mihin hän oli asettunut väijyksiin.
Tuntematon oli, epäilemättä, kauan ennenkuin hän edes oli huomannut tulijat, jo aavistanut, ketä he saattoivat olla, sillä hän jätti tilapäisen suojansa, pani ohjakset käsivarrelleen ja laski tussarinsa hanan alas, jonka jälkeen hän laski perän maahan, kasvoillaan täysin turvallinen ilme, epämääräisen hymyn leikkiessä hänen huulillaan.