Lakkaamattomia ääniä ja kuvaamatonta sorinaa kuuluu yhtämittaa näissä salaperäisissä seuduissa, erämaan ylevämielisiä ääniä, Jumalan luomien, näkymättömien maailmojen juhlallisia kiitoslauluja.
Näiden kauheiden metsien syvyydestä hakevat villit eläimet ja Meksikossa niin lukuisasti esiintyvät käärmeet turvaansa; siellä täällä näkee satavuotisia polkuja, joita alinomaa jaguaarit ja puhvelihärät tallaavat ja jotka kaikki lukemattomien kiemurtelevien mutkien jälkeen päättyvät tuntemattomien vesipaikkojen luo.
Voi sitä uskalikkoa, joka ilman luotettavan oppaan seuraa tunkeutuisi näiden suunnattomien metsien ja ruohomerien monimutkaisiin sokkeloihin! Tavattomien tuskien jälkeen hän sortuisi ja joutuisi villien eläimien saaliiksi; kuinka monta uskaliasta tienraivaajaa on sillä tavoin menettänyt henkensä, ilman että on ollut mahdollista kohottaa sitä salaperäistä huntua, joka peittää heidän onnettoman loppunsa! Ainoastaan jonkun puun juurelta löydetyt vaalenneet luut ovat ilmaisseet löytäjille, että sillä paikalla ihmiset ovat heittäneet henkensä kauheiden kärsimysten jälkeen, ja että sama kohtalo oli ehkä heilläkin edessä.
Muukalainen näytti olevan vakituinen vieras metsässä, johon hän niin uskaliaasti tunkeutui juuri silloin kun aurinko, laskien taivaanrantaan, oli kietonut maan pimeään, joka oli vielä synkempi sen katon alla, missä puiden tuuheat oksat keskellä päivääkin päästivät läpi vain haihtuvan ja epämääräisen valon.
Ruumis vähän kumarassa, silmät ja korvat jännittyneinä tuntematon lasketti täyttä laukkaa eteenpäin, niin nopeata vauhtia, kuin maan laatu salli hevosen kiitävän, seuraten epäröimättä villieläinten polun oikullisia mutkia, vaikka polku miltei peittyi korkeaan ruohoon, joka lakkaamatta yritti hävittää sitä.
Jo monta tuntia hän oli siten laukannut eteenpäin, antamatta hevosen hiljentää vauhtia, tunkeutuen yhä syvemmälle ja syvemmälle metsään.
Hän oli kahlannut useiden jokien yli, kulkenut monen jyrkän notkelman poikki, kuullen läheltä molemmin puolin jaguarien kumeaa karjuntaa ja tiikerikissojen ivallista naukumista, jotka villieläimet näyttivät ajavan häntä takaa uhkaavasti kiljuen.
Mutta hän ei välittänyt näistä äänistä, hän laukkasi vain yhä eteenpäin, vaikka metsä joka hetki tuli yhä villimmän ja jylhemmän näköiseksi.
Pensaat ja matalarunkoiset puut olivat kadonneet ja jättäneet sijaa suunnattoman suurille mahonkipuille, vuosisatoja vanhoille korkkitammille ja muille jättilaispuille, joiden tumma lehdistö muodosti viheriöivän kahdenkymmenen jalan korkuisen holvin hänen päänsä päälle; polku oli tullut leveämmäksi ja nousi loivasti keskinkertaisen korkealle kummulle, joka oli aivan puuton.
Päästyään kummun juurelle, tuntematon pysähtyi ja katsoi, nousematta hevosen selästä, tutkivasti ympärilleen.