"Hyvä", don Gusman jatkoi; "jatko on hyvin yksinkertainen: te olette saanut toimeksi panna sen täytäntöön?"
"Juuri niin, caballero", eversti vastasi kylmästi.
"Siitä olisin lyönyt vetoa. Ja tämä määräys velvoittaa teitä?"
"Vangitsemaan teidät."
Tuskin oli eversti ihastuttavan välinpitämättömästi lausunut nämä sanat, kun don Gusman äkkiä astui hänen eteensä pistooli kummassakin kädessään.
"Ohoo!" hän sanoi päättävästi, "sellainen määräys on helpompi antaa kuin panna toimeen, kun on kysymyksessä vangita don Gusman de Ribeyra."
Eversti ei liikahtanutkaan. Hän istui puolittain taaksepäin nojautuneena nojatuolissa, sellaisessa asennossa kuin olisi hän ollut vieraisilla käyvä ystävä. Hän viittasi ylimystä asettumaan paikoilleen.
"Te ette käsitä minua", hän sanoi välinpitämättömästi; "jos aikomukseni todellakin olisi ollut panna täytäntöön saamani määräys, niin ei mikään olisi ollut minulle helpompaa, sitäkin paremmin kun te itse olisitte antanut minulle siihen tilaisuuden."
"Minä!" ylimys huudahti hermostuneesti nauraen.
"Niin, te juuri. Te olette päättäväinen, olisitte tehnyt vastarintaa, kuten juuri olette minulle osoittanut. No niin. Mitähän olisi tapahtunut? Olisin surmannut teidät ja niin se asia olisi ollut lopussa. Vaikka herätättekin suuressa määrin kenraali Rosas'in mielenkiintoa, niin ei hän ehdottomasti tahdo saada teitä elävänä käsiinsä."