"Entä minun sitten, herra eversti? Muuten, toistan sen vielä kerran, en ollenkaan välitä uhkauksistanne. Tehkää mitä haluatte, caballero, Jumala auttaa minua, siitä olen vakuutettu."
Tällöin nuoren miehen kalpeat huulet vääntyivät halveksivaan hymyyn. Hän nousi ja astui ylimyksen eteen, joka seisoi liikkumatta keskellä lattiaa.
"Onko tämä teidän viimeinen sananne, señor?" hän sanoi.
"On kyllä", ylimys vastasi jyrkästi.
"Tulkoon teidän verenne sitten teidän itsenne päälle! Te olette itse niin tahtonut!" eversti huudahti, heittäen vastustajaansa vimmastuneen katseen.
Ja sanomatta muita jäähyväisiä viholliselleen, joka näköjään yhä oli yhtä rauhallinen, hän kääntyi mennäkseen rajun mielenliikutuksen valtaamana.
Don Gusman käytti ajatuksen nopealla liikkeellä hyväkseen tätä tilaisuutta ja riisui viittansa, heittäen sen everstin pään yli sekä kietoen hänet tuohon pitkään, raskaaseen vaatteeseen niin hyvin, että hän huomasi olevansa sidottu ja suukapuloitu, ennenkuin hän edes oli käsittänyt mistä kysymys oli, vielä vähemmän ehtinyt ajatella puolustautumista.
"Joka kuoppaa toiselle kaivaa, lankeaa itse siihen!" don Ribeyra sanoi pilkallisesti. "Koska niin välttämättä tahdotte seurata minua, niin saatte sen tehdä, mutta aivan toisella tavalla kuin luultavasti olette ajatellut."
Vastauksen asemasta eversti teki rajun, vaikka turhan ponnistuksen päästä vapaaksi.
"Nyt toisten kimppuun!" don Gusman huudahti katsahtaen riemuiten viholliseensa, joka kiemurteli lattialla voimattoman raivon vallassa.