Viiden minuutin kuluttua palvelijat olivat riisuneet aseista ne muutamat sotilaat, jotka olivat jääneet portaikkoon ja sitoneet heidät köysillä, jotka he itse olivat tuoneet mukanaan epäilemättä aivan toisessa tarkoituksessa, ja kantaneet lähellä olevan tuomiokirkon rappusille; sinne heidät jätettiin oman onnensa nojaan. Mitä everstiin tulee, niin ei vanha sotilas, joka oli osoittanut niin suurta mielenmalttia, ollut halukas jättämään häntä, kuten hän jo oli sanonutkin; hänellä oli päinvastoin tärkeitä syitä pitää hänet mukanaan sillä uskaliaalla retkellä, jota hän aikoi yrittää. Heti päästyään hevosen selkään, hän siis heitti vankinsa poikittain satulaan eteensä, jonka jälkeen hän läksi talostaan, luotettavien palvelijainsa seuraamana, kaikki ratsastaen erinomaisilla hevosilla ja aseistettuina hampaisiin saakka.
"Eteenpäin täyttä laukkaa!" hän huudahti heti kun portti oli suljettu.
"Kuka tietää, eikö tämä petturi jo ole myynyt meitä?"
Tuo pieni joukko kiiti myrskyn nopeudella halki kaupungin, joka tähän aikaan yöstä oli aivan autio.
Mutta kun ratsastajat saapuivat esikaupunkiin, hiljensivät he vähitellen vauhtiaan, ja don Gusmanin antamasta merkistä he pian pysähtyivät kokonaan.
Don Gusman ei ollut tullut ajatelleeksi erästä seikkaa, joka kuitenkin oli erittäin tärkeä, nimittäin että Buenos Ayres siihen aikaan kun Rosas'in hallitus sitä painoi, oli piiritetty kaupunki, ja että määrätyn hetken jälkeen oli mahdoton päästä sieltä pois tuntematta tunnussanaa, jota vaihdettiin joka päivä ja jonka diktaattori itse jakoi. Asema oli tukala. Don Gusman katseli kahden vaiheella vankia edessään. Hetkeksi juolahti hänen mieleensä vapauttaa tämä suukapulasta ja kysyä häneltä tunnussanaa, joka hänen piti tuntea. Mutta muutaman sekunnin mietittyään hän hylkäsi ajatuksen uskoa itsensä sen miehen valtaan, jota hän hetki sitten oli kuolettavasti loukannut ja joka varmaan käyttäisi ensimmäistä tarjoutuvaa tilaisuutta kostaakseen. Hän päätti sen vuoksi käyttää rohkeutta ja menetellä olosuhteiden mukaan.
Kehoitettuaan siis seuralaisiaan pitämään aseensa valmiina käytettäväksi ensi merkin saatuaan, hän antoi määräyksen jatkaa ratsastusta.
He olivat ratsastaneet tuskin kuuttasataa askelta, kun he kuulivat kiväärinhanaa viritettävän, ja voimakkaasti jyräytetty 'wer da!' kuului heidän korviinsa.
Onneksi oli yö niin pimeä, että kymmenen jalan päästä oli mahdoton erottaa mitään.
Tällä hetkellä täytyi olla rohkea. Don Gusman korotti äänensä ja vastasi lujasti ja terävästi:
"Eversti Pedrosa!… ronde mas horca!"