Vain kaksi tietä kulkee pampaksen läpi, yhdistäen Atlantin ja Tyynen meren.
Toinen menee Chileen Mendozan ohi, toinen johtaa Peruun Tucumanin ja
Saltan kautta.
Näissä avaroissa erämaissa kuljeksii kaksi ihmisrotua, jotka käyvät alituista sotaa toisiaan vastaan, nimittäin sotaiset intiaanit ja karjapaimenet.
Karjapaimenet muodostavat Argentinassa erityisen kansanluokan, jota turhaan saa etsiä muualta.
Toimenaan vartioida villejä sarvikarja- ja hevoslaumoja, jotka käyvät laitumella missä sattuu näillä avaroilla tasangoilla, nämä miehet, jotka suurimmaksi osaksi ovat valkoista alkuperää, mutta aikoja sitten sekoittuneet maan alkuasukkaihin, ovat aikojen kuluessa muuttuneet yhtä villeiksi kuin itse intiaanit, joiden viekkauden ja julmuuden he ovat oppineet. He asuvat hevosen selässä, nukkuvat paljaalla maalla, elävät laumojensa lihasta, kun metsästys ei onnistu, ja tulevat harvoin isäntiensä haciendoille saakka, tai kaupunkeihin, paitsi vaihtamaan eläinten nahkoja, kamelikurjen höyheniä tai turkiksia viinaan, hopeakannuksiin, ruutiin, puukkoihin ja kirkkaan värisiin kankaisiin, joilla he mielellään koristelevat itseään.
Nämä Uuden maailman kentaurit, yhtä nopealiikkeiset kuin tatarilaisratsastajat Siperian aroilla, muuttavat ihmeellisen nopeasti toisesta päästä maata toiseen, tunnustamatta mitään muuta lakia, kuin omat päähänpistonsa, tai mitään muuta herraa kuin oman tahtonsa, sillä useimmiten he eivät tunne niitä tilanomistajia, jotka heitä käyttävät ja joita he näkevät vain harvoin.
Matkustajat pelkäävät karjapaimenia melkein yhtä paljon kuin intiaaneja, eivätkä uskalla pampakselle muuten kuin suurin joukoin, auttaakseen toisiaan niitä hyökkäyksiä vastaan, jotka heitä uhkaavat intiaanien, karjapaimenien ja villipetojen taholta.
Näihin karavaaneihin kuuluu tavallisesti viidestätoista kahteenkymmeneen matkavaunuun, joita vetää kuusi tai kahdeksan härkää, joita ajajat, vaunujen nahkapeitteellä maaten, pistävät pitkillä piikeillä, jotka riippuvat tasapainossa heidän päänsä päällä ja joilla he helposti ulottuvat etäisimpäänkin härkään valjakossa.
Joku capatazi tai majordomo, päättäväinen mies, joka tarkemmin tuntee pampaksen, johtaa karavaania ja hänen komennettavanaan on kolmisenkymmentä hyvin aseistettua peonia, jotka, samoinkuin hänkin ratsain, nelistävät saattojoukon ympäri, vartioivat vaihdettaviksi tarkoitettuja juhtia, tarkastelevat tietä ja hyökkäyksen tapahtuessa puolustavat niitä kaiken ikäisiä matkustajia, joita he kuljettavat mukanaan.
Ei mikään ole samalla kertaa sen kuvankauniimpaa ja surullisemman näköistä, kuin nuo karavaanit, jotka luikertelevat pampaksen yli, kuten käärme, edeten hitain, tasaisin askelin teillä, täynnään syviä kuoppia, joissa nuo suunnattomat matkavaunut hyppivät ylös ja alas kitisevine, jykevine pyörineen, viippuen kuvaamattomin keikauksin ja töytäyksin raiteissa, joista härät, mylvien ja painaen höyryävät turpansa aina maahan asti, vain vaivoin voivat vetää ne ylös.