Syntyi pitkä äänettömyys.
Sotamiehet kasaantuivat kiinni toisiinsa ja katselivat kauhuissaan noita kuutta miestä, jotka rauhallisina ja järkähtämättöminä näyttivät haastavan heitä otteluun.
Don Torribio oli ainoa, joka ei pelännyt. Tämä mies oli villipeto, joka juopui veren hajusta ja voi hengittää kevyesti vain ruumiinhajun saastuttamaa ilmaa.
Pannen käsivartensa ristiin rinnoilleen ja kohottaen päänsä uhkaavin katsein, hän vastasi pitkällä halveksivalla ivanaurulla tuntemattoman sanoihin ja lausui pilkallisella äänellä kauhistuneille sotamiehille:
"Pelkäättekö te kuutta miestä? Kas niin, lapseni, eteenpäin, kunniani kautta! Nuo roistot eivät uskalla vastustaa meitä!"
Heränneinä tämän äänen sävystä, jota he niin kauan olivat tottuneet tottelemaan, ja häveten epäröimistään sotamiehet järjestäytyivät riveihin, niin hyvin kuin voivat, ja asettuivat taisteluasentoon majatalon edustalle. Luutnantti painoi kannukset hevosensa kylkiin, niin että se kohosi takajaloilleen, ja asettui päättävästi pienen joukkonsa etupäähän.
Huolimatta vähälukuisuudestaan tuntemattomat eivät kuitenkaan epäilleet sapelit kohona ja pistoolit kädessä hyökätä punaisten kimppuun.
Don Torribio vastusti heitä urhoollisesti ja väistymättä tuumaakaan.
Kun pistoolit oli laukaistu, hyökättiin toisiaan vastaan teräasein. Kädenkäänteessä syntyi kamala verilöyly. Huolimatta ihmeteltävästä urhoollisuudestaan, ja tavattomista voimannäytteistään, vieraat kuitenkin kaiken todennäköisyyden mukaan lopulta olisivat joutuneet tappiolle ellei korpraali Luco, joka tähän asti oli pysytellyt jonkun verran syrjässä, neljän, viiden toverinsa kanssa, katsellen taistelua, äkkiä olisi pannut hevostansa loikkaamaan eteenpäin ja sen sijaan, että olisi liittynyt punaisiin, hyökännytkin voimakkaasti näiden kimppuun sivulta päin ja asettunut tovereineen don Leoncion puolelle.
Tämä äkkinäinen, hänen omien sotilaittensa hyökkäys saattoi luutnantin raivon kohoamaan äärimmilleen, sitäkin enemmän kun mashorkalaiset, tietämättä syytä korpraalin omituiseen menettelyyn ja aavistaen petosta, alkoivat menettää rohkeuttansa ja tehdä vain heikkoa vastarintaa hyökkääjien yhä voimakkaampia iskuja vastaan, sillä nämä, huomaten vastustajainsa veltostuvan, ponnistivat voimiaan kaksinkertaisesti, päästäkseen voitolle.