"Mitä me teemme?"
"Mitä vain tahdot", vastasi don Gusman, johon tämä ääni vastenmielisesti koski kaiken sen jälkeen mitä hänen vaimonsa oli hänelle ilmoittanut.
Don Leoncio, huomatessaan veljensä vastenmielisyyden itseään kohtaan, rypisti kulmakarvojaan, mutta hän hillitsi vihansa ja sanoi:
"Sinä saat määrätä, koskapa olet pelastanut meidät."
"Minä kuulun sinulle, veliseni. Don Diego", hän lisäsi, kääntyen nuoren miehen puoleen, "minä uskon sisarenne teidän huostaanne, taistelu alkaa varmaankin pian uudelleen, eikä käy päinsä, että hän lapsineen joutuu vähimpäänkään vaaraan."
"Olkaa rauhassa, minä vastaan hänestä", don Diego sanoi, puristaen don
Gusmanin kättä.
Ennenkuin doña Antonia poistui, hän heittäytyi vielä kerran miehensä syliin.
"Ole varuillasi!" hän kuiskasi hänen korvaansa. "Don Leoncio hautoo jotakin petosta meitä kohtaan."
"Hän ei uskalla!" don Gusman vastasi lujasti, "mene rauhassa."
Puoleksi rauhoitettuna nuori nainen seurasi veljeään enempää vastustelematta. Pian he katosivat kuormavaunujen joukkoon.