Don Leoncio kääntyi veljeensä, joka oli tullut paikalle.
"Sitähän minä sanoin", hän lausui kohauttaen olkapäitään; "enkö ollut oikeassa?"
"Kyllä, myönnän sen. Kun nyt kunnia on pelastettu, niin voimme toimia kaikessa rauhassa."
Don Gusman kumartui nyt veljensä puoleen ja kuiskasi muutamia sanoja hänen korvaansa; tämä hymyili ja poistui.
Peonit sekä muulien ja härkien ajajat asetettiin kuormavaunujen taakse, ollakseen suojassa piiritettyjen luodeilta, ja vartoakseen siellä hyökkäysmerkkiä.
Don Leoncio kasasi sillaikaa talon ympärille heiniä ja kuivia puita. Nähtyään, että niitä oli riittävästi, hän sytytti ne tuleen, samalla kun hänen mukanaan olevat miehet heittelivät rakennuksen katolle palavia tulisoihtuja.
Tuulen kiihoittamana tuli levisi nopeasti, ja pian oli rakennus paksujen liekkien ympäröimänä.
Piiritetyt päästivät kauhun kirkaisun, johon piirittäjät vastasivat riemuhuudolla.
Muuten ei mashorkalaisilla ollut syytä ollenkaan valittaa: heille valmistettiin sama kohtalo, minkä he itse olivat aikoneet valmistaa muille. Heitä kohtasi koston laki.
Sillä välin alkoi piiritettyjen tila käydä sietämättömäksi. Savun sokaisemina ja tulen polttamina, liekkien kamalasti nuoleksiessa seiniä, heidän täytyi ehdottomasti hyökätä ulos tai palaa elävältä.