"Hukassa! Hyvä Jumala! Tyttäreni! tytär raukkani!"
"Niin! Jollei…" hän lisäsi sitten oikaisten: "kuinka kauan siitä on, kun käärme puri häntä?"
"Siitä ei ole kulunut tuntiakaan."
Tuntemattoman kasvot kirkastuivat, hän oli hetken vaiti, jolloin ympärillä seisojat levottomasti kumartuivat häntä kohti ja kärsimättömästi odottivat tuomiota, jonka hän todennäköisesti lausuisi.
"Ei vielä tuntiakaan?" hän sanoi vihdoinkin, "hänet voidaan vielä pelastaa."
Vieraalta pääsi ilon huokaus.
"Te vakuutatte sen?" hän huudahti.
"Minä", tuntematon sanoi kohauttaen olkapäitään, "en vakuuta mitään muuta, kuin että koetan mahdottomaltakin näyttävää, lahjoittaakseni hänet mahdollisesti teille taas."
"Oi, pelastakaa hänet! pelastakaa hänet!" isä huudahti innoissaan; "kuka tahansa lienettekin, siunaan teitä siitä."
"En välitä siitä, mitä te teette", tuntematon sanoi, "en koeta teidän tähtenne pelastaa tätä lasta; olkootpa vaikuttimeni muuten mitkä tahansa, niin vapautan teidät kaikesta kiitollisuudesta…"