Matkustajat olivat liikkeellä aina aamusta asti. Aurinko oli laskenut ja päivää seurannut yö, ja he kulkivat yhä eteenpäin, harhaillen koneellisesti milloin oikealle, milloin vasemmalle, pitämättä mitään määrättyä suuntaa, kulkien pikemmin päästäkseen ruumiillisen väsymyksen kautta ajatuksistaan kuin toivossa päästä tästä pirullisesta metsästä, joka oli heidän vankilanansa.
Doña Hermosa ei valittanut. Kylmänä ja päättäväisenä hän kulki eteenpäin vakavin askelin, kehoittaen seuraajiaan puhein ja liikkein, ja hänellä oli sen lisäksi voimaa torua heitä ja saattaa heidät häpeämään kestämättömyyttään. Äkkiä nuori tyttö päästi tuskan huudon; käärme oli purrut häntä.
Tämä uusi onnettomuus, jonka olisi luullut täydentävän matkustajien epätoivon, saattoi heihin päinvastoin sellaisen kuumeisen kiihoituksen, että he unohtivat kaiken muun, ajatellakseen vain hänen pelastustaan, jota he sanoivat suojelusenkelikseen.
Ihmisen voimilla on kuitenkin rajansa, jota ei voi sivuuttaa. Väsymyksen ja ankarien mielenliikutusten painostamina päivän kuluessa, sekä sen lisäksi vakuutettuina ponnistustensa hyödyttömyydestä, matkustajat olivat melkein menehtymäisillään epätoivoonsa, kun Jumala äkkiä asetti heidät vastatusten metsästäjän kanssa.
V.
TUTTAVALLINEN KESKUSTELU.
Sittenkuin Tiikerikissa oli vienyt vieraansa heille määrättyyn osastoon, hän palasi ja ohjasi askeleensa jotenkin suurta komeroa kohti, mikä oli hänen omana asuntonaan.
Ukko kulki hitain askelin, pää pystyssä ja kulmakarvat kokoonvedettyinä, jonkun vakavan ajatuksen jännittämänä. Valo soihdusta, jota hän piti kädessään, leikki oikullisesti hänen kasvoillaan ja antoi hänen ulkomuodolleen omituisen leiman, jossa kuvastui vuoroin viha, ilo ja levottomuus.
Päästyään quartoonsa, jos huoneeksi voi nimittää kymmenen jalan pituista ja seitsemän jalan korkuista luolaa, jossa ei ollut mitään muita huonekaluja kuin muutamia puhvelin pääkalloja siellä täällä ja kourallinen maissinolkia huolimattomasti heitettynä erääseen nurkkaan, luultavasti aijottu tämän surkean turvapaikan asukkaan vuoteeksi, Tiikerikissa astui sisään, pisti ocote-soihtunsa muuriin kiinnitettyyn rautasinkilään ja pannen käsivarret ristiin rinnan yli kohotti päänsä ärsyttävällä liikkeellä, mutisten tämän ainoan sanan:
"Vihdoinkin."