"Vielä ovelampikin. Kuitenkin luulin todella surmanneeni teidät."
"— — Omituista!" lisäsi hän sitten ikäänkuin itsekseen, "muut ovat sittenkin oikeassa, hölmöhän minä olen. Ensi kerralla panen pyssyyni hopealuodin, kenties se tepsii paremmin."
"Mitä sanotte?"
"En mitään."
"Anteeksi, te sanoitte jotakin."
"Teistä on siis tärkeätä saada tietää se?"
"Nähtävästi, koska sitä kysyn."
"No niin, sanoin että ensi kerralla otan hopealuodin."
"Minkätähden?"
"Tappaakseni teidät, tietysti."