Päälliköt vastasivat hänen tervehdykseensä varsin kohteliaalla tavalla, joka on synnynnäistä punaihoisille.
"Veljeni on tervetullut", muuan päälliköistä sanoi, "tahtooko hän istua neuvottelutulen ääreen."
"Ei", metsästäjä vastasi kuivasti, "minulla on kiire."
"Veljeni on viisas", päällikkö jatkoi, "hän on jättänyt valkonaamat oman onnensa nojaan, koska hän tietää, että Tiikerikissa on antanut heidät alttiiksi apachisoturien pitkille, rihlatuille nuolille."
"Minä en ole jättänyt valkonaamoja oman onnensa nojaan, veljeni erehtyy. Olen vannonut suojelevani heitä ja teen myös niin."
"Tiikerikissan käsky sotii sitä vastaan."
"Minä en ole velvollinen tottelemaan Tiikerikissaa, minä vihaan petosta. Minä en salli apachisoturien panna täytäntöön mitä heillä on mielessä."
"Ooah!" päällikkö sanoi, "veljeni puhuu hyvin kopeasti. Olen kuullut haarahaukan ärsyttävän kotkaa, mutta siipensä kärjellä kaikkivaltias lintu on musertanut sen tomuksi."
"Lopeta pilasi, päällikkö; sinä olet heimosi kuuluisimpia sotureita, älä salli itseäsi tehtävän häpeällisen petoksen välikappaleeksi. Tiikerikissa on ottanut vastaan nämä matkustajat kattonsa alle, on tarjonnut heille vieraanvaraisuuttaan. Sinä tiedät, että kestiystävyys on pyhä aavikolla."
Apachi nauroi ylenkatseellisesti.