Onneksi oli valkoisilla pistoolinsa, jotka he laukaisivat aivan vasten vihollistensa rintaa, ja sen jälkeen hyökkäsivät heidän kimppuunsa sapeleineen.
Intiaanit olivat tulleet niin täydelleen yllätetyiksi, he kun eivät ollenkaan olleet odottaneet niin ankaraa hyökkäystä miesten taholta, jotka näyttivät nousseen maasta ja joiden lukumäärästä ei heillä ollut aavistustakaan, että puolet heistä olivat jo saaneet surmansa, ennenkuin toiset olivat saavuttaneet taas kylmäverisyytensä ja ajattelivat vakavasti puolustaa itseään. Mutta kun he aikoivat ryhtyä vakavaan vastarintaan, niin se oli myöhäistä, sillä meksikolaiset ahdistivat heitä niin kovasti että enempi taistelu oli mahdotonta.
"Lopettakaa!" metsästäjä huusi.
Valkoiset ja punanahat laskivat aseensa aivankuin yhteisestä sopimuksesta.
Metsästäjä jatkoi:
"Apachisoturit, heittäkää pois aseenne!"
Nämä tottelivat.
Oppaansa viittauksesta meksikolaiset sitoivat nyt apachit, näiden yrittämättä tehdä vähääkään vastarintaa.
Kun punaihoiset huomaavat joutuneensa häviölle, he taipuvat äärimmäisen tunteettomina ja kohtaloonsa alistuen sen lain alle, olkoon se sitte kuinka ankara tahansa, jonka voittaja suvaitsee heille määrätä.
Kahdestakymmenestä apachisoturista eli enää vain kahdeksan, muut olivat saaneet surmansa.