"Auringon noustessa tulen itse päästämään teidät vapaiksi; älkää siihen mennessä tehkö mitään yritystä katkoa siteitänne. Te tunnette minut, minä annan anteeksi kerran, en koskaan kahdesti."
Meksikolaiset kokosivat intiaanien pois heittämät aseet ja poistuivat.
Apachien hevoset olivat lieassa leirin toisessa päässä. Kivisydän laski ne irti ja ajoi metsään, jonne ne katosivat pitkin hyppäyksin.
"Palatkaamme nyt señoritan luo", metsästäjä sanoi.
"Aijotteko todellakin palata takaisin ja päästää nuo miehet vapaiksi", haciendero kysyi.
"Aijon kyllä; tahdotteko että jätän heidät villipetojen syötäväksi?"
"Siitä ei olisi mitään erikoista vahinkoa", kostonhaluinen capatazi huomautti.
"Ovathan he ihmisiä niinkuin mekin."
"Oh", capatazi sanoi, "sitä ne ovat niin vähän, ettei maksa vaivaa puhua siitä."
"Niinmuodoin te uskallatte antautua noiden villien ihmisten käsiin, jotka on saatettu äärimmäiseen mielentilaan tappionsa kautta", haciendero huomautti. "Ettekö pelkää että he tappavat teidät?"