"Ooh, se on varsin yksinkertainen seikka", vastasi neito, katsahtaen terävästi don Torribioon.
Nuori mies kumarsi vastaamatta, ja doña Hermosa jatkoi:
"Minun ikäiseni ja ennen kaikkea minun asemassani oleva nuori tyttö", sanoi hän lujalla äänellä, "ei rohkene ottaa niin… sanokaamme… tavatonta askelta, kuin minun nyt uskaltamani, ilman tärkeitä syitä."
"Siitä olen vakuutettu."
"Mitkä syyt voivat nyt olla kyllin tärkeät saadakseen naisen syrjäyttämään sukupuolensa synnynnäisen kainouden ja panemaan alttiiksi maineensa? On olemassa vain yksi. Kun hänen sydämensä harrastukset ovat kysymyksessä, kun hänen rakkautensa tulee väliin… Puhunko kyllin selvästi, don Torribio? Alatteko ymmärtää minua?"
"Kyllä, señorita", vastasi don Torribio liikutettuna.
"Viime kerralla tavatessamme otti isäni teidän minun sulhasenani vastaan kenties liian epäkohteliaasti. Mielettömänä mustasukkaisuudesta, luullen liittomme puretuksi, raivoissanne isälleni ja minulle te jätitte jonkun minuutin kuluttua hyvästi ja vetäydyitte pois viha ja raivo sydämessänne."
"Serkku hyvä, minä vakuutan…"
"Minä olen nainen, don Torribio; meillä naisilla on vaisto, joka ei koskaan petä — luuletteko, että minä, joka olin aiottu morsiameksenne, en ollut aavistanut teidän minua kohtaan tuntemaanne rakkautta?"
Nuori mies katseli häntä selittämätön ilme kasvoillaan.