"Mikä onnellinen sattuma tuo sinut tänne takaisin, ystäväni?" kysyi metsästäjä.
"Ei mikään sattuma, ystäväni, vaan Jumala, joka on sallinut minun kuulla erään Tiikerikissan varomattoman lausunnon, mikä on paljastanut hänen suunnitelmansa yhtä selvästi, kuin hän itse olisi ne minulle ilmaissut."
"Selitä, hyvä ystävä", sanoivat molemmat.
"Eilen, sanottuamme jäähyväiset, läksi don Fernando tänne luolaan, jota vastoin me muut käännyimme takaisin metsään päin. Lähtiessäni tuntui mieleni raskaalta, en tiedä miksi. Erosin sinusta kaivaten. Kuvittelin mielessäni, että Tiikerikissan osoittamassa lempeydessä piili jokin ansa, johon sinä joutuisit. Läksin sen vuoksi vain hitaasti ja epäröiden kulkemaan laaksoa kohti. Kun saavuttiin metsän ensimmäisten puiden luo huomasin, ettei päällikkö enää ollutkaan mukana. Hän oli pysähtynyt muutaman askeleen päähän minusta, hykerrellen käsiään ja hymyillen paholaisen tavoin, luoden leimuavia silmäyksiä luolaan päin, ja minä kuulin hänen selvästi lausuvan seuraavat sanat: 'Tällä kertaa luullakseni voin sentään olla varma kostostani!' Näistä sanoista käsitin kaiken. Tuon hirviön paholaistuuma oli nyt minulle selvillä kaikessa kauheudessaan ja esiintyi aivan täydelleen silmieni edessä. Muistat kai, Fernando, mitenkä tulimme tuttaviksi?"
"Muistan kyllä, ystäväni, tuo muisto on minulle siksi kallis, etten voisi sitä milloinkaan unhottaa."
"Muistatko keskustelusi Tiikerikissan kanssa saarella, jonka keskustelun satuin kuulemaan, ja tuon miehen viittaukset, hänen sammumattoman vihansa don Pedroa kohtaan, jonka hän avoimesti myönsi?"
"Muistan kyllä, ystäväni, kaikki on tuoreessa muistissani, mutta minä en kuitenkaan käsitä mihin tähtäät."
"Seuraavaan seikkaan, ystäväni: huomattuaan ettei hän voi päästä don Pedroon itseensä käsiksi, on Tiikerikissa tahtonut kostaa hänelle hänen tyttärensä kautta. Tässä tarkoituksessa on hän kauan hautonut suunnitelmaa, jota varten hän sinun tietämättäsi on tehnyt sinut kanssarikollisekseen. Sinä rakastat doña Hermosaa, olet tehnyt kaikkesi pelastaaksesi hänet, Tiikerikissa ehdottaa vapauttavansa hänet; mutta sillä ehdolla, että jäät tänne kahdeksi vuorokaudeksi kahdenkesken hänen kanssaan… ymmärrätkö nyt?"
"Voi, tuohan on kauheaa!" huudahti don Fernando sangen suuttuneena.
Doña Hermosa peitti käsillään kasvonsa ja puhkesi itkuun.