"Mutta", jatkoi don Torribio, "te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että don Fernando on kokonaan salaperäisyyden verhoama ja hänen elämäänsä peittää läpinäkymätön huntu."
"Niin, paha kyllä", huokasi Tonillo surkeasti.
"Useimmiten ei tiedetä mitä hän puuhailee. Hän on kadoksissa kuukausimääriä, ilmestyäkseen taas äkkiä, kun häntä vähimmin odotetaan."
"Se on liiankin totta", sanoi Pablito, "tuon caballeron elintapa on omituinen."
"Kuinka monen vaaran alainen hänen täytyykään olla noilla seikkailumatkoillaan, joiden tarkoitusta ei kukaan ihminen tunne!" jatkoi don Torribio.
"Sen ajatteleminenkin tuntuu jo hirveältä", huomautti Carlocho vakavan näköisenä.
"Onnettomuus tapahtuu niin helposti erämaassa", vahvisti Verado.
"Pitemmittä puheitta huomaa sen kyllä siitä vaarasta, mihin te itse jouduitte tänä yönä, caballero", sanoi Tonillo hartaasti.
"Se on hirveää!" huudahti Pablito.
"Huomaatte siis, señorit", jatkoi don Torribio, "etten minä millään tavalla voi olla vastuussa niistä monista tapaturmista, joille don Fernando joka askeleella panee henkensä alttiiksi."