"Armollinen eversti", vastasi päivystäjä, "muuan vaquero, joka on saapunut tänne täyttä laukkaa, pyytää päästä puheillenne. Hän sanoo tuovansa tärkeitä tietoja."
Tämä ilmoitus vaikutti lyijynraskaasti pöydässä istujiin ja jäähdytti heidän keinotekoisen iloisuutensa.
"Laske hänet sisään", sanoi eversti. Ja luoden don Fernandoon sanomattoman surullisen katseen hän lisäsi: "Kohtalo itse antaa teille vastauksen."
"Saadaanhan nähdä", vastasi don Fernando hymyillen väkinäisesti.
Askelten ääni kuului viereisestä huoneesta ja vaquero ilmestyi.
Se oli Pablito.
Tämä mies oli todellakin tällä hetkellä ikävien uutisten tuojan näköinen. Hän näytti kuin suoraan taistelusta tulleelta, kuin verilöylystä päässeeltä. Hänen vaatteensa olivat repaleina ja verenselkä lian tahraamat. Hänen kalmankalpeilla kasvoillaan oli alakuloisuuden leima, joka oli harvinaista sellaiselle miehelle, ja hän voi vain vaivoin pysyä pystyssä, niin väsynyt näytti hän olevan sen ratsastuksen johdosta, jonka hänen oli täytynyt suorittaa ehtiäkseen presidioon. Kannuksista jäi joka askeleella verinen jälki lattiaan ja hän nojasi tussariinsa.
Pöydässä olijat katselivat häntä hetkisen säälin ja pelon ilme kasvoillaan.
"Kas tuossa", sanoi don Fernando ojentaen hänelle suuren lasin viiniä, "juokaa, se tekee teille hyvää."
"Ei", sanoi Pablito työntäen viinilasin luotaan, "minä en halua viiniä, vaan verta."