Fanuel koetti taivuttaa häntä, esittäen tuumiensa takeeksi essealaisten alistumisen kuninkaan vallan alle. Kunnioitettiin noita köyhiä ihmisiä, joita eivät rangaistukset voineet masentaa, jotka kävivät puettuina liinavaatteisiin ja lukivat tulevia kohtaloita tähdistä.
Antipaan mieleen juolahti Fanuelin äsken lausumat sanat.
"Mikä on se seikka, jota mainitsit minulle tärkeäksi?"
Eräs neekeri syöksyi sisään. Hänen ruumiinsa oli valkean pölyn peittämä. Hänen henkensä rohisi, eikä hän saanut sanotuksi muuta kuin:
"Vitellius!"
"Kuinka? Tuleeko hän tänne?"
"Näin hänet. Ennen kolmatta hetkeä hän on täällä."
Käytävien oviuutimet liehuivat kuin tuulen puhaltaessa. Melu täytti linnan, hälinä, joka syntyi siitä, että palvelijoita juoksi edestakaisin, huonekaluja laahattiin, hopea-astioita romahti alas; ja tornien huipuista puhallettiin pasuunoihin, jotta hajaantuneet orjat tiesivät kokoontua.
II.
Muurit olivat täynnä väkeä, kun Vitellius saapui pihalle. Hän nojasi tulkkinsa käsivarteen, jälessään iso punainen kantotuoli, joka oli koristettu töyhdöillä ja peilillä, ja yllään konsulin tunika, jalassa puolisaappaat, ympärillään liktoreja.