Silloin farisealaiset, maanpakoon ajettujen pojat, Matatiaksen puoluelaiset, syyttivät tetrarkkaa hänen sukunsa rikoksista.
Heillä oli suipot kallot, pörröinen parta, pienet ja ilkeyttä kuvastavat kädet, lättänenäiset kasvot, isot pyöreät silmät, verikoiran sävy. Kymmenkunta kirjuria ja pappien palkollista, jotka elivät uhrieläinten jätteistä, hyökkäsi tetrarkan lavan juurelle; ja väkipuukkoineen he uhkailivat Antipasta, joka puhui heille rauhoittavasti, sadukealaisten hieman puolustaessa häntä. Hän huomasi Manneaksen ja viittasi tätä poistumaan, kun Vitellius eleillään ilmaisi, etteivät tällaiset seikat häntä liikuttaneet.
Farisealaiset, jotka olivat jääneet pöytänsä ääreen, joutuivat vihan vimmaan. He särkivät edessään olevat astiat. Heille oli tarjottu Mecenaksen mieliruokaa, villin aasin lihasta tehtyä muhennosta, joka heidän mielestään oli saastaista.
Aulus ilkkui heille aasinpäästä, jota heidän sanottiin kunnioittavan, ja lasketteli ivasanoja siitä, että he inhosivat sianlihaa. Siihen oli muka kaiketikin syynä, että se lihava eläin oli tappanut heidän Bakkuksensa; ja he rakastivat ylenmäärin viiniä, heidän temppelissään kun oli nähty kultainen viiniköynnös.
Papit eivät ymmärtäneet näitä sanoja. Fineas, syntyisin Galileasta, kieltäytyi niitä kääntämästä. Silloin Aulus vimmastui suunnattomasti, varsinkin huomatessaan että aasialainen oli pelon valtaamana paennut; ja ateria inhoitti häntä, ruokalajit kun tuntuivat hänestä liian jokapäiväisiltä: niitä ei oltu tehty kyllin tuntemattomiksi alkuperältään. Hän rauhoittui nähdessään syyrialaisten karitsojen häntiä, jotka tiukkuivat rasvaa.
Juutalaisten luonne tuntui Vitelliuksesta iljettävältä. Heidän jumalansa saattoi hyvin olla Molok, jonka alttareita hän oli nähnyt matkansa varrella; ja hänen mieleensä muistuivat lapsiuhrit ja lisäksi tarina eräästä miehestä, jota he salaperäisesti lihottivat. Hänen latinalaisessa sydämessään herätti inhoa heidän ahdasmielisyytensä, heidän kuvanraastaja-raivonsa, heidän eläimellisyytensä. Prokonsuli tahtoi poistua. Aulus vastusti lähtöä.
Mekko riisuttuna vyötäisille asti hän loikoi ruokakasan takana, liian kylläisenä jaksaakseen enempää syödä, mutta itsepintaisesti kieltäytyen siitä luopumasta.
Kansan kiihko kasvoi. He alkoivat pohtia riippumattomuuden aikeita. Muisteltiin Israelin kunniaa. Kaikki valloittajat olivat saaneet rangaistuksensa: Antigone, Crassus, Varus…
"Te kurjat", sanoi prokonsuli, sillä hän osasi Syyriaa; hänen tulkkinsa toimitti hänelle vain mietintäaikaa vastauksiin.
Antipas otti kädenkäänteessä esille keisarin muistorahan, ja katseltuaan sitä vavisten hän näytti sen kuvapuolta.