Kullatun lavan sivuverhot aukenivat äkkiä; ja vahakynttilöiden häikäisevässä valossa, orjiensa ja vuokkokiehkuroiden ympäröimänä ilmestyi Herodias — päässä assyrialainen hiippa, jota leukanauha pysytteli ohimoilla. Hänen kierukoiksi käherretyt hiuksensa valuivat helakanpunaiselle vaipalle, joka oli ratkottu auki hihojen pituudelta. Ovenpielissä kohosi kaksi kookasta kivileijonaa, muistuttaen Atridein aarteistossa olevia, ja näiden jalopeurojen keskellä hän näytti Kybeleltä. Ja lavan parvekkeelta, joka vallitsi Antipaksen koroketta, hän kohottaen uhrimaljaa huusi:
"Kauan eläköön Caesar!"
Tämän tervehdyshuudon toistivat Vitellius, Antipas ja papit.
Mutta salin perältä kuului yllätyksen ja ihailun mumina. Nuori nainen oli vastikään astunut saliin.
Sinervän harson alta, joka peitti hänen povensa ja päänsä, eroitti kaarevat kulmakarvat, korvarenkaiden agaattikivet ja valkean hipiän. Kyyhkysenkaulan värinen silkkivaippa verhosi hartiat ja oli kiinnitetty lanteille kultavyöllä. Hänen mustat hamelahkeensa olivat koristetut mandragora-kukilla, ja ylimielisen huolettomasti hän kapsahdutteli pieniä kolibrinuntuvilla päällystettyjä tohveleitansa.
Saavuttuaan ylös lavalle hän otti pois huntunsa. Hän oli kuin Herodias muinoin, nuoruutensa päivinä. Sitten hän alkoi tanssia.
Hänen jalkansa liikkuivat vuoroin toistensa editse, huilun ja parin kalkkalon tahdin mukaan. Hänen ojennetut käsivartensa näyttivät kutsuvan jotakuta, joka alati pakeni. Hän seurasi tuota olentoa kevyempänä kuin perho, kuin utelias Psykhe, kuin harhaileva sielu, ja näytti olevan lentoon lehahtamaisillaan.
Gingran suruiset äänet kaikuivat nyt kalkkalojen asemesta. Masennus oli seurannut toivoa. Hänen asentonsa kuvasivat huokauksia ja koko hänen olentonsa sellaista kaihomielisyyttä, ettei tietänyt suriko hän jumalolentoa vai menehtyikö hän sellaisen hyväilyihin. Luomet puoleksi suljettuina hän kiersi vartaloaan, väänteli vatsaansa hyökyaaltoliikkein, vavahdutteli rintojansa, kasvojen pysyessä liikkumattomina ja jalkojen lakkaamatta eläessä.
Vitellius vertaili häntä pantomimi-näyttelijä Mnesteriin. Aulus oli taas saanut ylenannatuksensa. Tetrarkka vaipui haaveiluun eikä enää ajatellut Herodiasta. Hän luuli näkevänsä hänet sadukealaisten lähellä. Näky etääntyi.
Mutta se ei ollut mikään näky. Herodias oli antanut kaukana Makairoksesta opettaa Salomea, tytärtään, tanssimaan, jotta tetrarkka häneen rakastuisi; ja se ajatus oli hyvä. Nyt hän oli varma sen onnistumisesta.