Hän lisäsi:
"Se johtui siitä, että hän toivoi hallitsija-asemaa Gaiukselle!"
Vaikka hän elikin heidän armolahjoistaan, oli hän tavoitellut kuninkaan nimeä, jota he mielivät samoin kuin hänkin. Mutta tästälähin ei enää tarvinnut pelätä! — "Tiberin vankilakopit aukenevat vaikeasti, ja joskus olo niissä ei ole varma!"
Antipas ymmärsi häntä. Ja vaikka Herodias oli Agrippan sisar, tuntui tämän naisen julma tarkoitus hänestä oikeutetulta. Nuo murhat olivat seurauksia asioiden tilasta, kuningassukujen onnettomia kohtaloita. Herodeksen suvussa niitä ei enää jaksanut laskea.
Sitten hän selosti yritystään; kuinka suojatit lahjottiin, kirjeitä anastettiin, vakoilijoita saatiin joka ovelle, ja kuinka hän oli ilmiantaja Eutykeksen saanut vietellyksi. — "Ei mikään ollut minusta liian kallista! Enkö muuten sinun tähtesi ole tehnyt enempääkin?… Olenhan hylännyt tyttäreni."
Avioeronsa jälkeen hän oli jättänyt Roomaan tämän lapsensa, toivoen saavansa toisia tetrarkasta. Hän ei koskaan puhunut siitä. Nyt tetrarkka ihmetteli, mistä johtui tuo hellyyden puuskaus.
Kangaskatos oli levitetty, ja heille tuotiin nopeasti leveitä patjoja. Herodias vaipui niille ja itki, kääntäen selkänsä. Sitten hän sipaisi kädellä silmiään ja sanoi, ettei hän enää tahtonut ajatella sitä, — että oli onnellinen; ja hän palautti tetrarkan mieleen heidän keskustelujaan siellä kaukana palatsin sisäpihalla, heidän kohtaamisiansa kylpylöissä, heidän pitkiä kävelyjään Pyhällä tiellä ja iltaisin suurissa huviloissa, suihkulähteiden loristessa, kukkasholvien alla, Rooman ympäristössä.
Hän katseli tetrarkkaa niinkuin ennen, painautuen hänen povelleen, mairittelevin elein. — Toinen työnsi hänet luotansa. Se rakkaus, jota tuo nainen koetti jälleen elvyttää, oli nyt niin loitolla! Ja kaikki hänen onnettomuutensa johtuivat siitä; sillä jo lähes kaksitoista vuotta oli sotaa kestänyt. Hän oli saattanut tetrarkan vanhenemaan. Hänen hartiansa köyristyivät tumman punasinervä-päärmeisen toogan alla, hänen valkeat hiuksensa sekaantuivat partaan, ja kangaskatoksen lomitse paistava aurinko valaisi kirkkaasti hänen huolestuneen otsansa. Herodiaankin otsassa oli ryppyjä; ja siinä vastatusten he loivat toisiinsa vauhkoja katseita.
Vuoritiet alkoivat vilkastua. Paimenet ajoivat pistinsauvoilla härkiä, lapset taluttivat aaseja, ajomiehet jouduttivat hevosiaan. Makairoksen takana olevien ylänköjen rinteitä alas laskeutuvat katosivat linnoituksen taakse. Toiset nousivat vastapäätä olevaa rotkotietä ja saavuttuaan kaupunkiin purkivat kuormansa pihoille. Nämä olivat tetrarkan muonavarain hankkijoita ja palvelijoita, jotka saapuivat ennen kutsuvieraita.
Mutta pengermän perältä vasemmalta tuli essealainen, valkoinen vaippa yllä, avojaloin, stoalaisen näköinen. Manneas syöksyi oikealta kohottaen väkipuukkoaan.