Herodias huusi hänelle: "Tapa hänet!"
"Seis!" sanoi tetrarkka.
Hän pysähtyi paikalleen, samoin toinenkin.
Sitten he vetäytyivät pois, kumpikin eri portaita, takaperin, päästämättä toistansa näkyvistä.
"Tunnen hänet!" sanoi Herodias; "hänen nimensä on Fanuel, ja hän koettaa päästä Johanneksen luo, kun sinä yhä sokeudessasi pidät miestä hengissä!"
Antipas muistutti siihen, että se mies vielä kerran saattoi olla hyödyllinen. Hänen Jerusalemia vastaan tekemänsä hyökkäykset saivat heidän puolelleen muut juutalaiset.
"Ei!" väitti Herodias; "he hyväksyvät joka hallitsijan eivätkä kykene luomaan itselleen isänmaata!" Mitä tuli siihen mieheen, joka pani kansan tunteet kiihdyksiin aina Nehemiaan ajoilta säilyneillä toiveilla, niin oli valtioviisainta raivata hänet pois tieltä.
Tetrarkan mukaan ei mikään kiirehdyttänyt. Johannesko vaarallinen!
Joutavia. Hän oli nauravinaan koko jutulle.
"Vaiti!" — Ja Herodias kertoi uudelleen, miten häntä oli nöyryytetty eräänä päivänä, kun hän meni Gala'adiin balsamin korjuuseen: "Joen rannalla oli ihmisiä pukemassa ylleen vaatteita. Läheisellä matalalla kummulla puhui mies. Hänellä oli kameelintalja vyötäisillään, ja hänen päänsä muistutti jalopeurasta. Niin pian kun hän huomasi minut, syyti hän minua vastaan kaikki profeettain kiroukset. Hänen silmänsä salamoivat; hänen äänensä pauhasi; hän levitti käsivartensa kuin temmatakseen alas ukonnuolen. Mahdotonta paeta! Pyörät olivat uponneet hietaan napoja myöten; ja minä poistuin hitaasti, peittäen itseni vaipallani, jähmettyneenä noista parjauksista, joita sateli kuin vesipisaroita rajuilmalla."
Johannes tärveli koko hänen elämänsä. Kun hänet vangittiin ja sidottiin köysiin, oli sotilasten käsketty tappaa hänet tikarilla, jos hän teki vastarintaa; mutta hän oli alistunut säveänä. Oli pantu käärmeitä hänen vankilaansa; ne olivat kuolleet.