Mutta jos kaikki tekisivät yht'aikaa hyökkäyksen, niin he liian ahtaalla alueella vain häiritsisivät ja estäisivät toisiaan. Numidialaiset kyllä voisivat hyökätä heidän keskeensä; mutta panssarien suojaamat klinabarit tuhoisivat heidät; miten he sitäpaitsi pääsisivät paalutuksen yli? Norsujakaan ei vielä oltu kylliksi opetettu.
— "Te olette kaikki pelkureja!" ärjäisi Matho.
Ja rohkeimpien miestensä kera hän syöksyi varustusta vastaan. Kivisade ajoi hänet takaisin; sillä suffeetti oli ottanut heidän sillalle jättämänsä katapultit mukaansa.
Tämä epäonnistuminen aiheutti äkkinäisen käänteen barbarien häilyvässä mielialassa. Heidän uhmaileva rohkeutensa hälveni; he tahtoivat voittaa, mutta ilman suurempaa vaaraa. Spendius neuvoi huolellisesti ylläpitämään saavutettua asemaa ja näännyttämään punilaisten armeija nälkään. Mutta karthagolaiset alkoivat kaivaa kaivoja, ja kun kunnaan ympärillä oli kaikkialla vuoria, niin he löysivät vettä.
Vallinsa harjalta he viskoivat nuolia, maata, lantaa, kiviä, joita he kiskoivat maasta ja nuo kuusi heittokonetta kulkivat taukoamatta pitkin vallia.
Mutta kaivojenkin täytyi kerran kuivua; ruokavarat loppuvat ja katapultit kuluvat; lopulta kymmenen kertaa lukuisammat palkkasoturit pääsevät sittenkin voitolle. Aikaa voittaakseen ajatteli suffeetti neuvotteluja, ja eräänä aamuna barbarit löysivät rintamastaan kirjoituksilla täytetyn lampaan vuodan. Hamilkar puolusti voittoaan: Vanhimmat olivat pakottaneet hänet sotaan, ja todistaakseen pitävänsä sanansa hän tarjosi heille Utican tai Hippo-Zarytuksen ryöstettäväksi vapaan valinnan mukaan; lopuksi Hamilkar selitti, ettei hän lainkaan pelännyt palkkasotureja, sillä hän oli saanut pettureja puolelleen ja niiden avulla hän helposti saa voiton toisista.
Barbarit joutuivat ymmälle: tuo suoranainen kaupungin tarjoaminen saaliiksi sai heidät miettimään; he epäilivät petosta, ajattelemattakaan, että suffeetin kerskailuun voisi kätkeytyä ansa, ja he alkoivat epäluuloisina katsella toisiaan. He tarkastivat toistensa sanoja ja käytöstä; yöllä he heräsivät pelosta. Useat jättivät entiset toverinsa; mielen mukaan he valitsivat asekunnan, ja gallialaiset yhdessä Autharitoksen kanssa liittyivät cisalpinilaisiin, joiden puhetta he ymmärsivät.
Nuo neljä päällikköä kokoontuivat joka ilta Mathon telttaan, ja kyyryllään kilven ympärillä he siirtelivät tarkkaavina edes ja takaisin noita pieniä puunukkeja, jotka Pyrrhus oli keksinyt taistelutemppujen kuvaamiseksi. Spendius viittasi Hamilkarin apulähteisiin; hän rukoili, ettei onnellista asemaa pilattaisi, ja vannoi kaikkien jumalien kautta. Matho kulki kiihoittuneena ja liikkeitä tehden edes ja takaisin. Sota Karthagoa vastaan oli hänen mieskohtainen asiansa; hän suuttui siitä, että toiset sekaantuivat siihen eivätkä totelleet häntä. Autharitos luki hänen kasvoistaan hänen ajatuksensa ja kannatti häntä. Narr' Havas kohotti leukansa halveksimisen merkiksi; jokaista toimenpidettä hän piti turmiollisena; eikä hän enää hymyillyt. Hän huokaili aivan kuin olisi surrut sielussaan sitä, että unelma oli mahdoton, yritys epätoivoinen.
Sillä välin kun barbarit epävarmoina neuvottelivat, suffeetti vahvisti asemaansa; hän käski vallitusten sisäpuolelle kaivaa uuden haudan, tehdä toisen vallituksen, rakentaa sen kulmiin puisia torneja; ja orjat hiipivät aivan keskelle etuvartijoita kaivaakseen jalka-ansoja maahan. Mutta norsut, joiden ruoka-annoksia oli pienennetty, tempoivat ketjujaan. Säästääkseen heiniä hän käski klinabareja tappamaan heikommat hevoset. Muutamat kieltäytyivät; hän mestautti heidät. Hevoset syötiin. Tämän tuoreen lihan muisto herätti seuraavana päivänä suuren alakuloisuuden.
Amfiteatterimaisen syvennyksen pohjalla ollessaan he näkivät ympärillään kukkuloilla barbarien neljä vilkasliikkeistä leiriä. Naiset kulkivat kantaen vesileilejä päänsä päällä, määkyvät vuohet kävivät laitumella maahan pistettyjen peitsikimppujen välissä; vaihdettiin vartijoita, syötiin kolmijalkojen ympärillä. Heimot hankkivat nimittäin palkkasotureille runsaasti muonavaroja, eivätkä he itse voineet aavistaakaan, kuinka suuressa määrässä heidän toimettomuutensa kauhistutti punilaista armeijaa.