Päästyään Kuumien Lähteiden vuoren ohitse he ajoivat nopeampaa, sillä maa oli kovempaa.
Pellot olivat autioita kuin erämaa niin pitkälle kuin silmä kantoi, vaikka olikin kylvön ja kynnön aika. Toisin paikoin oli viljaa hajallaan maassa; toisin paikoin putoilivat jyvät liian kypsistä tähkä päistä. Taivaanrannan vaaleata taustaa vastaan näkyivät kylien mustat, katkonaiset ja kulmikkaat piirteet.
Toisinaan kohosi puoliksipalaneen talon seinä tien ohessa. Majojen katot olivat pudonneet sisään ja sisällä näki saviastioiden sirpaleita, vaatteiden siekaleita, kaikellaisia talousesineitä ja muodottomiksi särkyneitä tavaroita. Joskus ryysyihin verhottu, savenkelmeä ja hehkusilmäinen olento tuli raunioista esiin. Mutta pian lähti hän juoksemaan tai ryömi koloonsa. Salammbo ja hänen oppaansa eivät pysähtyneet.
Toinen autio seutu seurasi toistaan. Pitkälti oli vaaleanruskea maa peittynyt tuhkaan, joka heidän ajaessaan tuprusi ilmaan. Toisinaan tapasivat he pieniä rauhallisia seutuja, joiden läpi puro pitkän ruohikon lomitse virtasi; tultuaan toiselle rannalle Salammbo taittoi kosteita lehtiä viillyttääkseen käsiään. Oleanderimetsän laidassa hänen hevosensa hypähti äkkiä pitkälle syrjään nähdessään maassa viruvan ruumiin.
Orja heti auttoi Salammbon jälleen satulatyynyille paikoilleen. Hän oli temppelin palvelija, jota Shahabarim käytti vaarallisissa lähetyksissä.
Paremman varmuuden vuoksi hän kulki tästä lähin jalan molempien hevosten välissä; ja hän löi niitä käsivartensa ympäri kiedotulla hihnalla, tai otti rinnallaan riippuvasta pienestä korista jauhoista, taateleista ja munankeltuaisesta tehtyjä ja lotuslehtiin kiedottuja palloja ja ojensi niitä Salammbolle sanomatta sanaakaan, juostessaan koko ajan.
Keskipäivän aikaan kulki kolme taljoihin verhottua barbaria tien poikitse. Vähän ajan päästä ilmestyi toisia, jotka kuljeksivat kymmenen, kahdentoista, kahdenkymmenen miehen suuruisissa ryhmissä; muutamat ajoivat vuohia tai ontuvaa lehmää edellään. Heidän raskaat keppinsä olivat täynnä pronssi piikkejä; tikarit välkkyivät liasta paksujen pukujen alta ja he töllistelivät uhkaavina tai kummastuneina ohikulkeviin. Muutamat lausuivat heille jokapäiväisiä tervehdyssanoja; toiset irstaita ivasanoja; ja Shahabarimin palvelija vastasi jokaiselle hänen omalla murteellaan. Hän sanoi vievänsä sairasta poikaa parantumaan erääsen etäiseen temppeliin.
Sillä välin alkoi päivä laskea. Kuului koiranhaukuntaa; he ratsastivat sitä kohden.
Sitten illan hämärässä he näkivät kivistä laaditun aidan joka ympäröi epäselvän rakennuksen. Koira juoksi kiviaidalla. Orja heitti sitä kohden kiviä; ja he saapuivat korkeaan holvattuun huoneesen.
Keskellä huonetta oli nainen kyyryllään lämmitellen itseään risuvalkean edessä, jonka sauhu nousi ilmaan katossa olevasta aukosta. Polviin asti ulottuvat valkoiset hiukset verhosivat hänet puoliksi; ja haluamattakaan vastata tulijoiden kysymyksiin hän mutisi tylsän näköisenä kostosanoja barbareja ja karthagolaisia vastaan.