Salammbo kääntyi, laski sormen huulilleen vaitiolon ja seisahtumisen merkiksi.
Taanak hiipi hiljaa galeerinkeulojen sivutse penkereen juurelle; ja etäällä kuutamossa hän näki sypressikäytävässä pitkän varjon kulkevan viistoon Salammbon vasemmalla puolella; se ennusti kuolemaa.
Taanak palasi huoneesen. Hän heittäytyi lattialle repien kynsillään kasvojaan; hän raastoi hiuksiaan ja päästi täyttä rintaa kimeitä valitushuutoja.
Sitten heräsi hänessä ajatus, että joku voisi ne kuulla; silloin hän vaikeni. Hän nyyhkytti aivan hiljaa pää käsien varassa ja ruumis viruen lattialiuskoilla.
XI.
TELTASSA.
Salammbon oppaana oleva mies vei hänet majakan ohitse ylös katakombeja kohden, laskeutui sitten Moluyan esikaupungin jyrkille kaduille. Taivas alkoi valjeta. Seinistä ulkonevat palmupuiset palkit pakoittivat heitä toisinaan taivuttamaan päänsä alas. Molempien hevosten jalat luiskahtivat usein; ja siten he saapuivat Tevesten portille.
Raskaat portinpuoliskot olivat raollaan; he ratsastivat portista ja se sulkeutui heidän takanaan.
Ensiksi he kulkijat jonkun aikaa muurien sivua pitkin ja tultuaan vesialtaiden kohdalle kääntyivät Taeniaan päin, joka kapeana keltaisena kannaksena erotti golfin järvestä, joka ulottui Rhadekseen asti.
Ei Karthagon lähellä, ei merellä, ei tasangolla näkynyt ainoatakaan elävää olentoa. Liuskakiviväriset laineet loiskuivat hiljalleen, ja vaahto, jota kepeä tuuli sinne ja tänne puhalteli, loi niihin valkoisia täpliä. Monista verhoistaan huolimatta Salammbo värisi kylmässä aamuilmassa; liikunta ja raitis ilma pyörryttivät häntä. Sitten aurinko nousi; se paistoi suoraan hänen niskaansa, ja vasten tahtoansa hän hiukan nukahti. Molemmat hevoset kulkivat tasakäyntiä ja niiden jalat vaipuivat kopinaa herättämättä hietaan.