Se oli oringilainen orit, jota ruokittiin jauhopalloilla ja joka notkisti polvensa päästääkseen herransa satulaan nousemaan. Miksi hän lähetti sen pois? Oliko se uhraus?
Kookas hevonen laukkasi keskellä peitsiä, kaatoi miehiä, sotkeutui riippuviin sisälmyksiinsä, kaatui, nousi jälleen vimmatusti hyppien; ja sillä aikaa kun he väistivät, koettivat pysäyttää sitä tai katselivat sitä hämmästyneinä, olivat karthagolaiset jälleen järjestyneet; he astuivat kaupunkiin; jysähtäen sulkeutui suuri portti heidän takanaan.
Se ei antanut myöten. Barbarit syöksyivät raivoissaan sitä vastaan; — ja muutaman minuutin ajan näkyi pitkin armeijaa lainehtiminen, joka tuli yhä heikommaksi ja lopulta katosi.
Karthagolaiset olivat asettaneet sotilaita vesijohdon päälle, ne alkoivat heittää kiviä, kuulia, palkkeja. Spendius selitti barbareille, että itsepäisyydestä ei ollut mitään hyötyä. He asettuivat etäämmäksi lujasti päättäen piirittää Karthagoa.
Mutta huhu sodasta oli levinnyt punilaisen valtakunnan rajojen ulkopuolellekin: ja Herkuleen patsaista Kyrenaikaan asti uneksivat paimenet laumaansa kaitsiessaan siitä, ja karavaanit puhelivat siitä öisin tähtien tuikkiessa. Löytyi siis miehiä, jotka uskalsivat nousta tuota suurta Karthagoa, merien valtiatarta vastaan, joka oli säteilevä kuin aurinko ja pelottava kuin jumala! Jo monta kertaa oli ennustettu sen sortuvan; ja kaikki olivat uskoneet sitä, sillä kaikki sitä toivoivat: sen ikeenalaiset kansakunnat, veroa maksavat kyläkunnat, liittoutuneet maakunnat, riippumattomat paimenparvet, kaikki, jotka vihasivat sitä sen tyranniuden tähden, tai kadehtivat sen valtaa tai himoitsivat sen aarteita. Rohkeimmat olivat heti liittyneet palkkasotureihin. Makarin tappio oli kyllä pidättänyt kaikkia muita. Mutta lopulta he olivat jälleen rohkaisseet mieltään, tulivat vähitellen edemmäksi, lähemmäksi; ja nyt majoittui itäisten seutujen miehiä Clypean särkille, golfin toiselle puolelle. He astuivat esiin heti kun näkivät barbarien saapuvan.
Ne eivät olleet Karthagon lähistön libyalaisia; nämä muodostivat jo aikoja sitten kolmannen armeijan; vaan Barkan ylängön paimenia, Phiscus-niemen, Dernen vuoriniemen, Phazzanan ja Marmarican rosvoja. He olivat kulkeneet erämaan halki sammuttaen janoaan kameelinluista muurattujen kaivojen suolaisella vedellä. Kameelikurjen sulilla koristetut Zuaekit olivat saapuneet nelivaljakoillaan; mustiin harsoihin verhotut garamantit taapäin istuen maalatuilla oriillaan; toiset aasien, onagerien, sebrojen, puhvelihärkien selässä; ja muutamat toivat perheensä, epäjumalansa ja veneenmuotoiset majojensa katot mukanaan. Joukossa näki ammonilaisia, joiden nahan lähteiden kuuma vesi vetää ryppyyn; atarantteja, jotka kiroavat aurinkoa; troglodyteja, jotka nauraen hautaavat kuolleensa puiden oksien alle; ja inhoittavia ausealaisia, jotka syövät heinäsirkkoja; akyrmakideja, jotka syövät kirppuja, ja sinnoberilla maalattuja gysantilaisia, jotka syövät apinoita.
Kaikki olivat sijoittuneet meren rannalle pitkään, suoraan riviin. He kulkivat sitten eteenpäin kuin tuulen nostattamat hiekkapyörteet. Kannaksen keskellä heidän joukkonsa seisahtui; heidän edessään, muurien juurelle asettuneet palkkasoturit eivät tahtoneet liikkua paikoiltaan.
Sitten tuli Ariadnen vuorien puolelta lännen miehiä, numidialaista kansaa. Itse asiassa näet Narr' Havas hallitsi ainoastaan massylialaisia; ja sitäpaitsi salli vanha tapa heidän vastoinkäymisen sattuessa luopua kuninkaastaan, he olivat siis kokoontuneet Zainen luo ja olivat heti Hamilkarin peräytyessä kulkeneet, sen poikki. Ensiksi riensivät leijonan vuotiin puetut Malethut-Baalin ja Garaphosin metsästäjät, jotka ohjasivat pieniä, laihoja, pitkäharjaisia hevosiaan peitsiensä varrella; sitten marssivat getulialaiset käärmeenahka-varustuksissaan; sitten pharusialaiset, vahasta ja pihkasta tehdyt kruunut päässään; lopuksi kaunit, makarit, tillabarit, kullakin kaksi heittokeihästä ja pyöreä virtahevon vuodasta valmistettu kilpi. He pysähtyivät katakombien alapuolelle laguunin äärimmäisille särkille.
Mutta libyalaisten lähdettyä liikkeelle näkyi heidän entisellä paikallaan kuten mustana maassa lepäävänä pilvenä suuri joukko neekerejä. Niitä oli saapunut Valkoisesta-Harushista, Mustasta-Harushista, Augylan erämaasta ja Agazymban laajoilta seuduilta asti, jotka ovat neljän kuukauden matkan päässä etelään garamanteista ja vieläkin kauempaa! Huolimatta punaisesta puusta tehdyistä koruistaan he muistuttivat mustan ihonsa likaisuuden vuoksi kauvan hiekassa hierottuja mulperipuun hedelmiä. Heillä oli puunkuiduista tehdyt lyhyet housut, kuivista heinistä punotut tunikat, päässä villipetojen kita, ja ulvoen kuin sudet he ravistelivat renkailla koristettuja keppejä tai heiluttivat lipun tavoin sauvan päässä olevia lehmänhäntiä.
Sitten numidialaisten, maurusialaisten ja getulialaisten jälestä tungeskelivat keltaihoiset miehet, jotka asustivat Taggirin takana seedrimetsissä. Heidän olaitaan riippui kissannahkainen viini ja he taluttivat nuorasta koiria, jotka olivat yhtä kookkaita kuin aasit eivätkä haukkuneet.